Ariel – Israelista suomeksi

Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449

Tarpeeton provokaatio

Ari Rusilan Konfliktit

Tänään Lähi-itä valtasi taas uutisotsikot. Israelin armeija pysäytti kuuden laivan kansainvälisen avustussaattueen, joka oli matkalla Gazaan. Kahakassa kuoli alustavien tietojen mukaan 10-16 ihmistä ja kymmeniä loukkaantui. Saattue herätti jo aiemmin huomiota mm lukuisten julkimoiden mukanaolon takia.

Sinänsä hätkähdyttävän uutisen ei olisi tarvinnut tapahtua, eskaloitumiselle esitettiin vaihtoehtoja ainakin viime viikolla. Israel esitti avustuslaivojen tuloa Ashodin satamaan, humanitaarisen lastin purkua ja kuljetusta Gazan kaistaleelle. Israel myös lupasi taata humanitaarisen avun läpimenon Gazaan. Väkivaltaisen vastakkainasettelun haluttiin kuitenkin tapahtuvan. Miksi? Olisiko syynä ääri-islamistien poliittinen ja media provokaatio humanitaarisen kampanjan varjolla?

Osasyynä Israelin haluun tarkastaa lasti voi olla avustussaattueen yhtenä järjestelijänä oleva The Turkish Humanitarian Relief Foundation (IHH), Istanbulissa 1995 perustettu organisaatio, jonka Israel julisti laittomaksi 2008 perusteena järjestön keskeinen osa Hamasin globaalia rahanhankitasysteemiä. Järjestön tavoitteena on radikaalien Islamististen ryhmien avustaminen.

Gazan väestön humanitaarisesta tilanteesta voi sinänsä olla huolestunut. Hätäapusaattuetta ehkä suurempi merkitys on yleisesti avun vaikuttavuus, joka tärvättyihin resursseihin nähden on jäänyt mitättömäksi. Jopa…

View original post 107 more words

Advertisements

One comment on “Tarpeeton provokaatio

  1. Päivitysilmoitus: Kolmas flotilla | Ariel

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 31/05/2010 by in Op-Ed.

RSS The Jerusalem Center for Public Affairs

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

RSS Puolustus/IDF

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Watch daily interviews covering the best of Israeli technology, culture and innovation

Click here to Watch

Follow me on Twitter

Kirjoita sähköpostiosoitteesi seurataksesi tätä sivustoa ja saadaksesi sähköposti-ilmoituksen sen tapahtumista.

Liity 226 muun seuraajan joukkoon

About Author

OmakuvaidfroundAri Rusila is a blogger and former development project management expert from Finland with a special interest in the Balkan region. His other interests include geopolitics, conflicts and The Great Middle East.

Ariel webpage [ ISSN 2342-8449 ] gives in Finnish language background information about Israeli politics, defence and society excluding religious themes.

Author's main blog is Conflicts By Ari Rusila [aka ex-BalkanBlog] - ISSN 2342-6675 - covers issues of conflicts and regionally the Balkans (esp. Serbia), the Black Sea region and MENA (the greater Middle East and North Africa and esp. Israel) regions as well EurAsia.

Member of

* Anna Lindh Foundation NW
* G.N.S. Press Association & European News Agency
* International Press Card
* EzineArticles Expert Author
* Authors.com
* Peace & Collaborative Development NW
* Take-A-Pen
* Suomi-Israel ry/Jyväskylä
International Solidarity Work (member of board)
* Left Alliance/FIN
* European Left/Agriculture WG

ISSN 2342-8449 / © / CC

logotC
%d bloggers like this: