Ariel

Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449

Siinai johtamassa Israelin kolmen rintaman sotaan

Ari Rusilan Konfliktit

Palestiinan tunnustamista käsittelevän YK kokouksen ollessa ovella Siinailla tapahtunut hyökkäys on vaikeuttamassa peliasetelmaa entisestään. Hyökkäys, sitä seurannut Israelin vastaisku ja Israelia vastaan suunnattu suurin rakettihyökkäys sitten parin vuoden takaisen Gaza operaation ovat vaarantamassa Egyptin ja Israelin jo yli 30 vuotta kestäneen rauhansopimuksen sekä lisänneet Israelin pelkoa joutumisesta kolmen rintaman sotaan.

Siinain kautta hyökänneet parikymmentä terroristia aiheuttivat iskuissaan kahdeksan israelilaisen kuoleman, israelilaisten tulituksessa hyökkääjien ohella sai surmansa myös kolme egyptiläistä poliisia. Samana päivänä Israel tuhosi iskun suunnittelijaksi oletetun Popular Resistance Committeen johdon, Gazasta puolestaan ammuttiin Israeliin yli 150 qassam ja Grad rakettia joiden vaikutuksille altistui noin miljoona israelilaista. PRC:stä oheisessa linkissä suhteellisen kattava analyysi (laatijana The Meir Amit Intelligence and Terrorism Information Center ).

Siinain kautta tapahtunut isku liittynee paikallisen al-Qaedan vahvistumiseen Siinailla ja Gazassa. Järjestö hallitsi jo v. 2005 noin viidettä osaa Siinain niemimaasta omaten Egyptin turvallisuusviranomaisille luoksepääsemättömiä alueita. Hyvin aseistautuneen ydinjoukon vahvuudeksi arvioidaan 2.000 taistelijaa jotka omaavat merkittävään…

View original post 266 more words

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 28/08/2011 by in Op-Ed.

RSS The Jerusalem Center for Public Affairs

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

RSS Puolustus/IDF

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Watch daily interviews covering the best of Israeli technology, culture and innovation

Click here to Watch

Follow me on Twitter

Kirjoita sähköpostiosoitteesi seurataksesi tätä sivustoa ja saadaksesi sähköposti-ilmoituksen sen tapahtumista.

Liity 212 muun seuraajan joukkoon

About Author

OmakuvaidfroundAri Rusila is a blogger and former development project management expert from Finland with a special interest in the Balkan region. His other interests include geopolitics, conflicts and The Great Middle East.

Ariel webpage [ ISSN 2342-8449 ] gives in Finnish language background information about Israeli politics, defence and society excluding religious themes.

Author's main blog is Conflicts By Ari Rusila [aka ex-BalkanBlog] - ISSN 2342-6675 - covers issues of conflicts and regionally the Balkans (esp. Serbia), the Black Sea region and MENA (the greater Middle East and North Africa and esp. Israel) regions as well EurAsia.

Member of

* Anna Lindh Foundation NW
* G.N.S. Press Association & European News Agency
* International Press Card
* EzineArticles Expert Author
* Authors.com
* Peace & Collaborative Development NW
* Take-A-Pen
* Suomi-Israel ry/Jyväskylä
International Solidarity Work (member of board)
* Left Alliance/FIN
* European Left/Agriculture WG

ISSN 2342-8449 / © / CC

logotC
%d bloggers like this: