Ariel

Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449

Lähi-idän rauhanneuvottelut viimeinkin alkamassa

Ari Rusilan Konfliktit

Vuosikausien jälkeen lähi-idän konfliktissa pilkahti tunnelin päässä valoa USAn UM Kerryn ilmoitettuanyt muutaman päivän päästä Washingtonissa alkavista suorista neuvotteluista Israelin ja Palestiinalaishallinnon välillä liki viiden vuoden tauon jälkeen. Aktiivisella sukkuladiplomatialla, taidolla ja kärsivällisyydellä Kerry lopulta taivutti osapuolet neuvottelupöytään – saavutus jossa aiempi UM Clinton ja Presidentti Obama surkeasti epäonnistuivat. Kyse on toki vasta aloitusvaiheesta ja arvioilta yhdeksän kuukauden prosessissa rajakysymykset ja erityisesti Gaza vaatinevat vielä paljon työstettävää. EU omalta osaltaan pyrki sabotoimaan rauhanprosessin aloitusta direktiiveillään mutta kiitos unionin onnettoman ulkopoliittisen tason sen vaikutus tähänkin asiaan jäi mitättömäksi.

Molemmat osapuolet ovat jo aikaa sitten hyväksyneet periaatteelliseksi lähtökohdaksi ns kahden valtion mallin toteuttamisen, jonka tavoitteena on perustaa Israelin naapuriksi Palestiinalaisvaltio Gazan ja kiistanalaisen länsirannan alueille. Israel on ollut valmis jo vuosia aloittamaan neuvottelut välittömästi ilman ennakkoehtoja kun taas Palestiinalaishallinto on vaatinut etukäteen Israelin vetäytymistä ennen kuuden päivän sotaa 1967 edeltäneelle rajalinjalle – ns vihreälle linjalle, israelilaisten asutustoiminnan pysäyttämistä…

View original post 668 more words

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 22/07/2013 by in Op-Ed.

RSS The Jerusalem Center for Public Affairs

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

RSS Puolustus/IDF

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Watch daily interviews covering the best of Israeli technology, culture and innovation

Click here to Watch

Follow me on Twitter

Kirjoita sähköpostiosoitteesi seurataksesi tätä sivustoa ja saadaksesi sähköposti-ilmoituksen sen tapahtumista.

Liity 212 muun seuraajan joukkoon

About Author

OmakuvaidfroundAri Rusila is a blogger and former development project management expert from Finland with a special interest in the Balkan region. His other interests include geopolitics, conflicts and The Great Middle East.

Ariel webpage [ ISSN 2342-8449 ] gives in Finnish language background information about Israeli politics, defence and society excluding religious themes.

Author's main blog is Conflicts By Ari Rusila [aka ex-BalkanBlog] - ISSN 2342-6675 - covers issues of conflicts and regionally the Balkans (esp. Serbia), the Black Sea region and MENA (the greater Middle East and North Africa and esp. Israel) regions as well EurAsia.

Member of

* Anna Lindh Foundation NW
* G.N.S. Press Association & European News Agency
* International Press Card
* EzineArticles Expert Author
* Authors.com
* Peace & Collaborative Development NW
* Take-A-Pen
* Suomi-Israel ry/Jyväskylä
International Solidarity Work (member of board)
* Left Alliance/FIN
* European Left/Agriculture WG

ISSN 2342-8449 / © / CC

logotC
%d bloggers like this: