Ariel

Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449

Armenialaisten kansanmurha ja Israel

“The Nazis used the Armenian genocide as something that gave them permission to bring the Holocaust into reality.” (Israelin Presidentti Reuven Rivlin)

images (3)Tänä vuonna 24. huhtikuuta tulee kuluneeksi vuosisata Ottomaanihallinnon eli nyky-Turkin edeltäjän tekemästä Armenian kansanmurhasta. Armenialaiset ovat toistuvasti pyytäneet kansainvälistä yhteisöä tunnustamaan tämän kansanmurhan. Useat tahot ovat niin tehneetkin alkaen Uruguaista v 1965 ja tämän jälkeen tunnustajiin ovat liittyneet mm Venöjä, 42 USAn osavaltiota, Euroopan parlamentti, paavi ja maailman kirkkojen neuvosto. Eriskummallisinta on ettei Israel ole liittynyt joukkoon.

Armenian kansanmurha oli läpikotaisin suunniteltu ja se toteutettiin pääosin vuonna 1915 IMS:n aikana ja toistettiin pienemmässä mitassa vuosina 1918, 1920 ja 1923. Kaikkiaan on arvioitu noin 1.5 miljoonan armenialaisen joutuneen tämän kansanmurhan uhriksi. Israel ei ole paitsi tunnustanut tapahtunutta – se on jopa aktiivisesti vaikuttanut kannattajiensa kautta Yhdysvalloissa, ettei Washington tekisi virallista tunnustusta.

Armenian-Genocide-300x225Syyksi Israelin käytökseen on arveltu läheisiä suhteita Turkkiin mm puolustusyhteistyön alalla. Kun tämä yhteistyö viime vuosina on hiipunut ovat armenialaisten asiaa ajaneet yhä tiiviimmin esittäneet Knessetille asiantilan korjaamista mutta toistaiseksi tuloksetta. Pientä kehitystä tähän suuntaan on kuitenkin tapahtumassa ja tänä vuonna Israel ensi kertaa lähettää virallisen delegaation Jerevaniin osallistumaan kansanmurhan muistotilaisuuteen. Kyseessä on vielä Knessetin jäsenistä koostuva alemman tason delegaatio.  Kuitenkin myös Israelin presidentti Reuven Rivlin on toistuvasti vaatinut Armenian kansanmurhan tunnustamista.

Syynä virallisen Israelin varovaisuuteen Armenian tapauksessa ei lienekään suhde Turkkiin vaan Azerbaitzaniin, johon Israel muslimimaista omaa läheisimmät suhteet. Israelin ja Azerbaitzanin välinen kauppa on noin viisi miljardia dollaria vuodessa, Israel tuo 40 % öljystään sieltä vieden puolestaan kehittyneitä puolustusjärjestelmiä. Kun vuonna 2012 odotukset Israelin ilmaiskusta Iranin ydinlaitoksia vastaan olivat huipussaan kerrottiin eräissä diplomaattipiireissä Israelin ostaneen iskua varten lentokentän nimeltään Azerbaitzan.

Vuoden sisällä Azerbaitzanissa ovat vierailleet niin Israelin ulko- kuin puolustusministeritkin ja molemmat ovat kokeneet Azerbaitsanin jakavan Israelin kanssa huolen Iranin mahdollisesta ydinaseohjelmasta. KunbAzerbaitzan omaa yhteistä rajaa Iranin kanssa 611 km – verrattuna Turkin 499 km ja Armenian 35 km – katsoo Israel maan tärkeimmäksi liittolaisekseen Iranin suhteen. Tätä taustaa vasten peilautuu haluttomuus edetä Armenian osalta monien israelilaistenkin moraalisesti oikeaksi katsomalla tavalla.

Lähde Al-Monitor , taustoitusta lisäksi artikkelissa  The Armenian Genocide Still Denied by Turkey (and Azerbaijan)

Holocaust1

Advertisements

4 comments on “Armenialaisten kansanmurha ja Israel

  1. Ari Rusila
    23/04/2015

    Reblogged this on Ari Rusilan Konfliktit.

    Tykkää

  2. Antero Manninen
    25/04/2015

    Hei!
    Erinomainen kirjoitus.

    Tykkää

  3. Päivitysilmoitus: Turkki kiistää yhä Armenian kansanmurhan | Ari Rusilan Konfliktit

  4. Päivitysilmoitus: MMM Israel 2015 | Ariel

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 23/04/2015 by in Politiikka and tagged .

RSS The Jerusalem Center for Public Affairs

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

RSS Puolustus/IDF

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Watch daily interviews covering the best of Israeli technology, culture and innovation

Click here to Watch

Follow me on Twitter

Kirjoita sähköpostiosoitteesi seurataksesi tätä sivustoa ja saadaksesi sähköposti-ilmoituksen sen tapahtumista.

Liity 212 muun seuraajan joukkoon

About Author

OmakuvaidfroundAri Rusila is a blogger and former development project management expert from Finland with a special interest in the Balkan region. His other interests include geopolitics, conflicts and The Great Middle East.

Ariel webpage [ ISSN 2342-8449 ] gives in Finnish language background information about Israeli politics, defence and society excluding religious themes.

Author's main blog is Conflicts By Ari Rusila [aka ex-BalkanBlog] - ISSN 2342-6675 - covers issues of conflicts and regionally the Balkans (esp. Serbia), the Black Sea region and MENA (the greater Middle East and North Africa and esp. Israel) regions as well EurAsia.

Member of

* Anna Lindh Foundation NW
* G.N.S. Press Association & European News Agency
* International Press Card
* EzineArticles Expert Author
* Authors.com
* Peace & Collaborative Development NW
* Take-A-Pen
* Suomi-Israel ry/Jyväskylä
International Solidarity Work (member of board)
* Left Alliance/FIN
* European Left/Agriculture WG

ISSN 2342-8449 / © / CC

logotC
%d bloggers like this: