Ariel

Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449

Hamasin ulkopuolinen haastaja

Aiemmassa kirjoituksessani Gazan valtio rakenteilla, länsirannan palestiinalaiset statisteina kerroin kuinka Hamas ja Israelin hallituksen edustajat ovat jo viikkoja neuvotelleet pitkän tulitauon aikaansaamiseksi Gazan rajoille. Arvioin, että mahdollisen sopimuksen esteeksi saattaa nousta Hamasin poliittisen ja aseellisen siiven erimielisyys sovun toivottavuudesta jolloin esimerkiksi Al-Qassam prikaatit saattavat hyvinkin tehdä hyökkäyksiä Israeliin kysymättä lupaa Hamasin poliittiselta johdolta.

Untitled-1294Gazan tilanteeseen, ja sitä myöden israelikais-palestiinalais –konfliktin jatkokehitykseen vaikuttaa Hamasin sisäisen tilanteen ohella uutena tekijänä nyt myös Islamilaista valtiota (IS aka ISIS) ajava ääriryhmä ” Supporters of the Islamic State in Jerusalem”. Hamasia haastava ryhmä aktuvoitui ISIS:n mestattua useita palestiinalaisia Syyriassa Yarmoukin pakolaisleirillä huhtikuussa 2015. Surmattujen joukossa oli mm Hamasin korkea-arvoinen virkailija. Palestiinalaishallinto ja Hamas vannoivat kostavansa surmat ja niinpä Hamas on pidättänyt useita ISISin kannattajia Gazassa; ISISin some –lähteiden mukaan vähintään 40 ”salafi mujahediinia”.

Foreign Policy –sivuston mukaan Hamas myös tuhosi 3. toukokuuta 2015 Salafistisen moskeijan Deir el-Balahissa. Hamasin mukaan kohde jonka tuho viimeisteltiin puskutraktireilla ei ollut moskeija vaan jihadistien kokoontumispaikka. Seitsemän miestä, joukossaan paikallinen salafistinen johtohahmo Sheikh Yasser Abu Houli, pidätettiin moskeijan/kokoontumispaikan tuhoamisen yhteydessä.

Välittömästi mainitun tuhotyön jälkeen ISIS antoi julkilausuman todeten tappavansa Hamasin tiedustelupalvelun jäseniä yhden toisensa jälkeen ellei Hamasn72ntunnin kuluessa vapauta salafistisheikkiä. Uhkauksen jälkeen räjähti Hamasin turvallisuuspalvelun päämajan edustalla pommi, joskin ilman henkilövahinkoja.

Jää nähtäväksi eskaloituuko Hamasin ja ISIS:n keskinäinen kamppailunGazan hallinnasta. Paikallisen tutkimuslaitoksen mukaan kuitenkin 86 % länsirannan ja Gazan palestiinalaisista torjuu ISIS:n pitäen sitä terroristiorganisaationa joka ei edusta todellista islamia. (Lähde: JPost ).

Aiheesta hieman laajemmin pääblogini kirjoituksessa

What’s Going On In Gaza (And Mideast Peace)

7a527-science-vs-religion

Advertisements

One comment on “Hamasin ulkopuolinen haastaja

  1. Ari Rusila
    07/05/2015

    Reblogged this on Ari Rusilan Konfliktit.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 07/05/2015 by in Politiikka and tagged , .

RSS The Jerusalem Center for Public Affairs

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

RSS Puolustus/IDF

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Watch daily interviews covering the best of Israeli technology, culture and innovation

Click here to Watch

Follow me on Twitter

Kirjoita sähköpostiosoitteesi seurataksesi tätä sivustoa ja saadaksesi sähköposti-ilmoituksen sen tapahtumista.

Liity 221 muun seuraajan joukkoon

About Author

OmakuvaidfroundAri Rusila is a blogger and former development project management expert from Finland with a special interest in the Balkan region. His other interests include geopolitics, conflicts and The Great Middle East.

Ariel webpage [ ISSN 2342-8449 ] gives in Finnish language background information about Israeli politics, defence and society excluding religious themes.

Author's main blog is Conflicts By Ari Rusila [aka ex-BalkanBlog] - ISSN 2342-6675 - covers issues of conflicts and regionally the Balkans (esp. Serbia), the Black Sea region and MENA (the greater Middle East and North Africa and esp. Israel) regions as well EurAsia.

Member of

* Anna Lindh Foundation NW
* G.N.S. Press Association & European News Agency
* International Press Card
* EzineArticles Expert Author
* Authors.com
* Peace & Collaborative Development NW
* Take-A-Pen
* Suomi-Israel ry/Jyväskylä
International Solidarity Work (member of board)
* Left Alliance/FIN
* European Left/Agriculture WG

ISSN 2342-8449 / © / CC

logotC
%d bloggers like this: