Ariel – Israelista suomeksi

Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449

Kibbutsismi vetää taas

tsetseKorkeat elinkustannukset ovat ajamassa nuoria kaupunkilaisperheitä takaisin kibbutseihin. Vaikka kibbutsismi alkoi brittien Palestiina mandaatilla jo 1910 levisi raivaajahenkinen sosialismi ja sionismi varsinkin Israelin itsenäisyyden ensi vuosikymmeninä kunnes 1970 luvulla aate alkoi saada enemmän vapaan markkinatalouden piirteitä.

1980 luvun puolivälin talouskriisi iski kovaa osuustoimintaan ja nuoret hylkäsivät yhteisöllisen ihanteen muuttaen kaupunkeihin. Vielä neljännesvuosisata sitten kibbutsismi näytti kuihtuvan olemattomiin. Nyt kuitenkin viimeiset viisi vuotta ovat tuoneet merkittävän käänteen kaupunkeja halvemman maaseutumaisen elämäntyylin houkutellessa nuoria perheitä tiiviisiin maaseutuyhteisöihin ja syntyvyysluvutkin kibbutseissa ovat nyt suurempia kuin vuosikymmeniin. Monet keski-ikäiset puolestaan ovat lähteneet nuorina kibbutseista palaten nyt takaisin halutessaan muuttaa elämäntyyliään.

unihaifaSosiologi Shlomo Getz, Haifan yliopiston kibbutsitutkimuksen instituutista toteaa nykyisen kibbutsismin olevan aiempaa enemmän yksilölähtöinen, vähemmän sosialistinen ja lähempänä kapitalistista elämäntapaa omaten silti yhä kaupungeista vaikeasti löydettävän korkean yhteisöllisyyden tason ja vastuunkannon jäsenistään.

Vuosikymmen sitten vallinneet taloudelliset ongelmat johtivat yksityistämisen leviämiseen mutta tästä huolimatta kibbutsit säilyttivät vahvan sosiaalisen turvaverkon mitä tulee terveys, hyvinvointi ja koulutuspalveluihin. Vaikkeivat monet kibbutsit olekaan taloudellisia menestyksiä ne ovat kuitenkin vakaita. Lisäksi asumiskustannukset ovat jopa vain puolet siitä mitä keskeisissä kaupungeissa.

Tällä hetkellä Israelissa on 274 perinteistä maatalousyhteisöä – kibbutsia – ja näistä noin kolmannes on yhä osuustoiminnallisia, kooperatiiveja. Kun kansallisesti väestönkasvun keskiarvo on 1,9 % vuosittain oli luku v. 2014 kibbutseissa 3 %. Israelin maataloustuotannosta kibbutsit vastaavat 40 %:n osuudesta vaikka 8,3 miljoonasta asukkaasta vain liki 2% asuu kibbutseissa.

Artikkelissa Kibbutzim get new lease on life as Israelis flee urban rat race esitetään muutamia yksilöllisiä muuttotarinoita ja taustoitusta kibbutsien nykypäivään.

Lähde: Israel Hayom

PikiWiki Israel 18696 Kibbutz Lotan Recycling Center

Kibbutz Lotan Recycling Center

Kibbutsit Wikipedian mukaan

Kibbutsi on israelilainen kollektiivitila, joka perustuu vapaaehtoiseen toimintaan. Yleensä se on pienen kylän kokoinen kommuuni. Kibbutsit perustuvat juutalaisten siirtolaisten tarpeeseen viljellä maata yhdessä turvaamalla toisensa kylittäin.

Ideologisesti kibbutseja on perusteltu sekä sosialismilla, nimenomaan maan yhteisomistuksella, että sionismilla. Juutalaisvaltion maatalouden alkuvaiheessa yhteistyötä tarvittiin runsaasti myös maanparannukseen sekä uusien viljelyalueiden käyttöönottoon.

Kibbutseissa kaikki oli yhteistä alkuvuosikymmeninä. Tilan tuotto käytettiin yhteisön hyväksi eikä työntekijöille yleensä maksettu palkkaa eikä eläkettä. Vastineeksi työstään kibbutsin jäsenet saivat majoituksen, ruoan ja vaatteet ilmaiseksi. Kibbutsin jäsenet asuivat makuusaleissa ja söivät kouluruokalan kaltaisissa yhteisissä tiloissa.

Jopa lastenkasvatus oli kibbutseissa aiemmin kollektiivista: kaikki lapset kasvatettiin lastenkodeissa, vanhemmat eivät asuneet edes samoissa taloissa lastensa kanssa. Perheinstituutiota ei ollut.

Lähde Wikipedia

Advertisements

2 comments on “Kibbutsismi vetää taas

  1. Ari Rusila
    03/06/2015

    Reblogged this on Ari Rusilan Konfliktit.

    Tykkää

  2. Päivitysilmoitus: MMM Israel 2015 | Ariel

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 03/06/2015 by in Talous ja yhteiskunta and tagged .

RSS The Jerusalem Center for Public Affairs

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

RSS Puolustus/IDF

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Watch daily interviews covering the best of Israeli technology, culture and innovation

Click here to Watch

Follow me on Twitter

Kirjoita sähköpostiosoitteesi seurataksesi tätä sivustoa ja saadaksesi sähköposti-ilmoituksen sen tapahtumista.

Liity 225 muun seuraajan joukkoon

About Author

OmakuvaidfroundAri Rusila is a blogger and former development project management expert from Finland with a special interest in the Balkan region. His other interests include geopolitics, conflicts and The Great Middle East.

Ariel webpage [ ISSN 2342-8449 ] gives in Finnish language background information about Israeli politics, defence and society excluding religious themes.

Author's main blog is Conflicts By Ari Rusila [aka ex-BalkanBlog] - ISSN 2342-6675 - covers issues of conflicts and regionally the Balkans (esp. Serbia), the Black Sea region and MENA (the greater Middle East and North Africa and esp. Israel) regions as well EurAsia.

Member of

* Anna Lindh Foundation NW
* G.N.S. Press Association & European News Agency
* International Press Card
* EzineArticles Expert Author
* Authors.com
* Peace & Collaborative Development NW
* Take-A-Pen
* Suomi-Israel ry/Jyväskylä
International Solidarity Work (member of board)
* Left Alliance/FIN
* European Left/Agriculture WG

ISSN 2342-8449 / © / CC

logotC
%d bloggers like this: