Analyysi: Lähi-idän konfliktin ratkaisut

Lähi-idän rauhanprosessi – lähinnä sen Israelia/Palestiinaa koskeva osa – on nyt tienhaarassa. Aloittaakko suorat neuvottelut vai ei; Israelin ja Palestiinalaishallinnon välillä vai alueellisella tasolla; ennakkoehdoin vai ilman niitä; suoraan vai välittäjien avulla; ’Kahden valtion’ malli ainoana tavoitteena vaiko ei; tai olisivatko yksipuoliset toimet sittenkin parempi vaihtoehto kuin nykyisen olotilan jatkaminen. Onko kolmas kansannousu – intifada – jo alkanut vai ei? Ensimmäinen intifada päättyi massiivisten rauhanponnistelujen – Madridin konferenssi ja Oslon sopimukset – ansiosta; toinen intifada päättyi massiiviseen sotilasoperaatioon [Operation Defensive Shield/Suojakilpi], miten intifada-3 päättyy sen mahdollisesti alkaessa? Nämä ovat eräitä Lähi-idän konfliktin kysymyksiä. Tässä analyysissa pyrin selkiyttämään Israelilais-Palestiinalaisen konfliktin keskeisimpiä ratkaisuvaihtoehtoja suhteessa nykytilanteeseen.
Viimeiset pari vuosikymmentä suorat neuvottelut ’Kahden valtion’ mallin pohjalta ovat olleet liki ainoa Israelin, Palestiinalaishallinnon ja kansainvälisen yhteisön lähtökohta ja vaihtoehto Lähi-idän rauhanprosessissa. Neuvotteluprosessin ylläpitämisestä on jopa muodostunut sopimukseen pääsyä tärkeämpi päämäärä sinänsä. Neuvottelut ovat myös jatkuvasti alkaneet ja päättyneet ilman mainittavia tuloksia eikä sopimusta ole luvassa edes nähtävissä olevassa tulevaisuudessa.

Mahdollisina ratkaisuina Lähi-idän – tässä Israelilais-Palestiinalaiseen – konfliktiin on pidetty ’Kahden valtion’ mallin ohella ’Yhden valtion’ mallia, osittaisratkaisuja kuten Siinain ja Jordanian optioita ja ’Kolmen valtion’ mallin variaatioita. Yksi luonnollinen ratkaisu on myös ’Nolla ratkaisu’ eli ’jäätyneen konfliktin’ jatkaminen jota sinänsä voidaan toteuttaa myös näennäisten neuvottelujen tuloksena. Tänä päivänä neuvottelujen sijaan harkitaan myös yksipuolisia toimenpiteitä jotka voivat myös pohjustaa maaperää tuleville neuvotteluratkaisuille.

 

Yhden valtion malli

Yhden valtion malli – “Isralestine” – käsittäisi kaksi kansallisuutta yhdessä valtiossa Jordan joelta länteen, tämä valtio voisi olla muodoltaan myös liittovaltio tai konfederaatio.  Tästä ratkaisumallista ei käydä neuvotteluja vaan siihen ollaan pikemminkin ajautumassa rauhanprosessin pysähtyneisyyden osaltaan luoman näköalattomuuden seurauksena.  Mikään osapuoli tuskin tätä ratkaisumallia tavoitteleekaan. 

Siionistisen Unionin Knesset -edustaja Omer Bar-Lev kuvaa osuvasti ’Yhden valtion’ mallin perusongelman seuraavasti:

Jos Israel haluaa olla demokraattinen valtio, joka se nyt on, silloin sen on joko taattava [palestiinalaisille] kaikki kansalaisoikeudet, joka tuhoaisi siionismin tai erottauduttava palestiinalaisista – kaksi valtiota kahdelle kansalle – jolloin Israel säilyttäisi siionistisen henkensä ja palestiinalaiset omin päätöksin voisivat luoda oman Palestiinan valtionsa. (Lähde: Fathom)

Mielestäni todellakin ’Yhden valtion’ malli tuhoaisi Israelin ’Juutalaisten kotimaana’ koska tässä ratkaisussa sekä demokratia että ’Juutalainen Israel’ eivät samanaikaiseti voisi säilyä. Nykytila on kuitenkin sellainen, että neuvottelujen epäonnistuminen ja yksipuolisten ratkaisujen puute on jatkuvasti johtamassa Israelia ja Länsirantaa yhä enemmän kohden de facto ‘Yhden valtion’ mallia.

 

Kahden valtion ratkaisu

To this day, I cannot understand why the Palestinian leadership did not accept the far-reaching and unprecedented proposal I offered them. My proposal included a solution to all outstanding issues: territorial compromise, security arrangements, Jerusalem and refugees.

( How to Achieve a Lasting Peace: Stop Focusing on the Settlements By Ehud Olmert Israel PM 2006-2009)

Hiukan provokatiivinen 2-valtion visio

Pari vuosikymmentä kansainvälinen yhteisö on tuloksetta ajanut doktriiniaan ’Kaksi valtiota kahdelle kansalle’. Omastakin mielestäni ’Kahden valtion’ malli saattaisi olla mahdollinen; sen toteutuminen on ollut hyvinkin lähellä aina ’Beilin-Abu Mazen understandings’ suunnitelmasta (1995) lukien, jossa liki kaikista kysymyksistä saavutettiin neuvoteltu kompromissiratkaisu (tästä lisää esim Historiasta: Beilin-Abu Mazen dokumentti ). Olmertin ehdotus (2008) oli ehkä viimeisin vakava yritys neuvottelutulokseen ja sen toimeenpanoon pääsemiseksi (molemmat suunnitelmat ovat löydettävissä document library -sivulta ). Näitä suunnitelmia on työstetty hyvinkin laajoilla kokoonpanoilla tiiviisti vuosikausia ja tämä on havaittavissa myös vuotaneista ’PaliLeaks’ neuvotteluasiakirjoista (Vuodetusta aineistosta enemmän kirjoituksessani ”Pali-Leaks, land swaps and desperate search of peace” ).

Myös ’Kahden valtion’ mallin loppupeli on kaikille osapuolille melko selvä koska reunaehdot lienee määritelty jo aiemmin ns ’Clintonin parametreissä’ The Clinton Parameters . Keskeisimpiä osia viitekehyksessä ovat vuoden 1967 aselepolinjan rajojen palautus keskenään sovituin maanvaihdoin, Palestiinan valtio palestiinalaisten kotivaltiona ja Israel juutalaisten kotivaltiona, Temppelivuoren hallinta Palestiinan valtiolla ja Länsimuurin sekä eräiden pyhien paikkojen hallinta Israelin valtiolla, Palestiinan määrittely demilitarisoiduksi valtioksi ja pakolaiskysymyksen ratkaisu siten, että joillekin Israel voi myöntää luvan muuttaa Israeliin, pääosan kotimaaksi määritellään Palestiinan valtio ja osaa kotoutetaan nykyisiin olinpaikkoihinsa.

 

Siinain optio

“Virallisen” ’Kahden valtion’ mallin ohella on olemassa myös muita versioita kuten esimerkiksi Gazan ja Palestiinan optiot (enemmän esimerkiksi kirjoituksessa Gaza State Under Construction, West Bank Remains Bystander ). Tässä muunnelmassa Israel ja Hamas voivat neuvotella sopimuksen joka johtaisi Gazan valtioon kun taas Palestiinan valtion tulevaisuus Länsirannalla jäisi epämääräiseksi. Tämä (osa-)ratkaisu voi muodostua aiempaa vahvemmaksi yhdistämällä siihen hiljattain ehdotettu Siinain optio.

Palestiinalaishallinnon presidentti Mahmound Abbas väitti 9.11.2015, että Israel ja Hamas ovat suorissa neuvotteluissaan suunnitelleet Gazan kaistaleen laajentamisesta 1000 neliökilometrillä Siinaille. Hiljattain Kairossa vieraillut Abbas kertoi kyseisen idean ehdotetun aiemmin Egyptin syrjäytetyn presidentti Mohamed Morsin taholta. Kyseessä oleva ns Siinain optio ei todellakaan ole mikään uusi keksintö ratkaista Egyptin ja Israelin yhteistä ongelmaa Gazan suhteen. Yli vuosi sitten Middle East Monitor (MEMO) raportoi myös Egyptin presidentti Morsin seuraajan presidentti Abdel-Fattah el-Sisin tarjonneen Palestiinalaishallinnolle suoraan Gazaan liittyvää 620 neliömailia [¨~1000 km2 ] Siinailta Palestiinan valtion perustamiseen; presidentti Abbas hylkäsi tällöinkin tarjouksen. Myöhemmin puhuessaan Fatahin johdolle Ramallahissa Abbas totesi suunnitelmaa ehdotetun ensimmäisen kerran jo vuonna 1956, jolloin esitys käsitti 1600 km2 luovutuksen Siinailta palestiinalaispakolaisten asuttamista varten. Vastaava idea oli esillä myös vuosia sitten israelilaisten akateemikkojen toimesta mutta tällöin Egyptin silloinen presidentti Hosni Mubarak torjui sen jyrkästi. Lähde: Israel Hayom , aiheesta hieman laajemmin pääblogini artikkelissa Sinai Option again .

 

Kolmen valtion ratkaisu

Olen jo pitkään propagoinut ’Kolmen valtion’ (palautus) mallin – kutsuttu myös no-state optioksi – puolesta, joka mielestäni tarjoaa pragmaattisimman ratkaisun Israelilais-Palestiinalaiseen konfliktiin. Tässä 3-valtion skenaariossa Amman hallitsee Länsirantaa ja Kairo puolestaan Gazaa. Tämä malli sisältää myös ajatuksen Jordanian optiosta tarkoittaen Jordanian kehittämistä ja tunnustamista Palestiinan ja palestiinalaisten valtiona. Gazan osalta puolestaan mahdollistuu ’Suur-Gaza’ Siinain option myötä..

19 vuotta Judea and Samaria olivat osa Jordaniaa ja sen väestö Jordanian kansalaisia ja itse (Trans)Jordaniakin aikoinaan erotettiin brittimandaatilla hallitusta Palestiinasta alueen arabien asuinsijaksi. 3-valtion mallin etuna olisi Israelille Jordanian osalta naapuri jonka kanssa sillä on ollut rauhansopimus jo vuodesta 1994 lukien, Egyptin osalta naapuri, jonka kanssa rauha on sovittu jo vuonna 1978. Palestiinalaisten osalta etuna olisi pääsy osaksi jo kehittyneitä valtiorakenteita; alueelliset itsehallintoratkaisut mahdollistaisivat tarvittaessa palestiinalaisten oman kulttuuri-identiteetin säilyttämistä. Edelleen ’Kolmen valtion’ [palautus] malli eliminoisi merkittävän logistisen ongelman eli Palestiinan valtion kahden eri osan maayhteyden.

Nähdäkseni tämä ’Kolmen valtion’ [palautus] malli on sekä pragmaattinen että toteutettavissa oleva sekä kaiken lisäksi ajankohtaisempi kuin koskaan ’Kahden valtion’ mallin osoittautuessa yhä lisääntyvästi utopiaksi ja siihen johtavat tiekartat umpikujiksi. Oleellisin osin – pienin maanvaihdoin – ratkaisu palauttaa tilanteen sellaiseksi kuin se vallitsi vuoden 1949 aselepojärjestelyjen ja vuodrn 1967 ’Kuuden päivän sodan’ välisenä aikana.(Aiheesta enemmän kirjoituksessani A Jordanian-Palestinian Confederation Is On The Move )

 

Ratkaisujen tiekartat

Mielestäni Israelilais-Palestiinalaisen konfliktin ratkaisuun on päästävissä kolmea väylää jotka ovat seuraavat:

• Neuvottelutie,

• Rakentavat yksipuoliset toimet, ja

• Kylmä rauha

Neuvottelutie

Neuvottelujen (uudelleen) aloittamiseen on kaksi vaihtoehtoista tietä eli

1. Israelin ja Palestiinalaishallinnon suorat neuvottelut – paikallinen lähestymistapa joka parhaimmillaan voisi johtaa 2-valtion ratkaisuun
2. neuvottelujen aloitus Israelin, Egyptin ja Jordanian välillä – alueellinen lähestymistapa joka voisi johtaa 3-valtion ratkaisuun.

Molemmat edellämainitut vaihtoehdot voidaan toteuttaa osapuolten keskinäisinä tai myös ulkopuolisia tukijoita (USA, Arabiliiga, YK …) hyödyntäen.

Neuvottelutien toteutuessa kansainvälisen yhteisön tulisi mielestäni tukea hanketta seuraavien kolmen prinsiipin kautta:

• Neuvottelut tulisi aloittaa ilman ennakkoehtoja
• Neuvottelujen tulisi olla pitkälti osapuolten välisiä ja suoria ilman ulkopuolista ohjausta
• Kansainvälisen yhteisön tulisi tukea, myös taloudellisesti,   mitä tahansa neuvottelutulosta jonka osapuolet yhdessä saavuttavat

Kuvaamani neuvottelutie tarkoittaa että lopputulema – jota olen aiemmin kuvannut termillä ’laaturauha’ –  ei ole mahdollista saavuttaa ulkopuolisella painostuksella ’ylhäältä alas’; painostus ei ratkaise konfliktia vaan korkeintaan jäädyttää sen.  Ainoa tie kestävämpiin rauhanratkaisuihin – laaturauhaan – on osapuolten – yksilöt, klaanit, yhteisöt, etniset ryhmät jne – motivaatio ja sitoutuminen kitkeränkin kompromissin sisältävään neuvottelutulokseen dialogin kautta, jolloin toistenkin osapuolten kantoja ymmärretään tai edes siedetään.  (Laaturauhasta enemmän kirjoituksissani  Peacemaking – How about solving Conflicts too?  ja Quality Peace )

 

Rakentava unilateralismi

Omer Bar-Lev – Siionistisen Unionin MK – ehdottaa suunnitelmassaan ’Se on omissa käsissämme’, että Israel yksipuolisesti määrittelee omat rajansa varmistaakseen turvallisuutensa, kontrolloisi koko Jerusalemia ja luovuttaisi 60 % Länsirannasta palestiinalaisille sekä evakuoisi 35 000 juutalaissiirtokuntalaista Länsirannalta uusien rajojensa sisään.   

Historiallinen esimerkki yksipuolisista toimista

BWF:n – israelilainen NGO – mukaan maan tulisi valmistautua kahden valtion todellisuuteen mm ilmoittamalla, ettei Israelilla ole vaateita  Länsirannan suurimman osan suvereniteettiin. Samoin Israelin tulisi valmistella siirtokuntalaisten uudisasutusta turva-aidan sisään.  BTW myös esittää, että kansainvälinen yhteisö omaksuisi käytänteen, että kaikki osapuolet voisivat toteuttaa yksipuolisia toimenpiteitä jotka tukisivat ’Kahden valtion’ ratkaisun rakentamista.  (Enemmän artikkelissa   Op-Ed: Konstruktiivinen unilateralismi Israel-Palestiina -konfliktin vasemmistolaisena ratkaisuna  )

Yksipuoliset toimet – kuten esimerkiksi mahdollinen Hamasin ja Israelin keskinäinen sopimus Palestiinalaishallintoa kuulematta  – voi rakentaa tietä kohden ns. ’Kylmää rauhaa’ ja edelleen jopa 2- tai 3-valtion lopputulemaan (Tästä laajemmin artikkelissa  Op-Ed: Hamas ja Israel ’Cold Peace’ sopimukseen   ks. myös Asutustoiminnan rajamäärittelyllä rauhanneuvottelut alkuun? ).

Kylmä rauha

Israel voi itsenäisesti tai yhteistyössä Palestiinalaishallinnon tai Fatahin tai Hamasin kanssa toteuttaa myös ns. ’Kylmän rauhan’ [Cold Peace] -ratkaisun, joka tarkoittaa alueen rauhantilan minimitasoa, jonka osapuolet sitä välttämättä julkilausumatta ovat valmiit noudattamaan.  Hahmottelemassani ’Kylmän rauhan’  ratkaisussa Israel liittäisi Juudeassa ja Samariassa ns. vihreän linjan (aselepolinja ennen kuuden päivän sotaa 1967) läheisyydessä olevat pääosin valmistuneen turva-aidan sisällä olevat juutalaisasutukset virallisesti Israeliin tarjoten samalla turva-aidan ulkopuolisille siirtokunnille mahdollisuuden kompensaatiota vastaan siirtyä asumaan näin laajentuneen Israelin alueelle. Jäljelle jäävä valtaosa Länsirannasta puolestaan siirtyisi kokonaisuudessaan Palestiinalaishallinnon alaisuuteen joka halutessaan voi ko alueelle yhdessä tai erikseen Gazan kanssa perustaa oman valtionsa. Kyseiset rajat on mahdollisuus myöhemmin tarkentaa Israelin ja Palestiinalaishallinnon välisissä pysyvämpään rauhansopimukseen johtavissa neuvotteluissa joissa myös voidaan sopia mahdollisista maanvaihdoista kompensoimaan Israeliin liitettyjä alueita.

Nähdäkseni Israel on nyt ajautumassa kohden de facto ’Yhden valtion’ todellisuutta vaarantaen maan tulevaisuuden joko demokratiana tai juutalaisvaltiona. ’Kylmä rauha’ estäisi tämän epätoivomani kehityksen. Ratkaisun etuna on sen toteutettavuus Israelin yksipuolisella päätöksellä joskin Palestiinalaishallinnon hiljainen hyväksyntä edesauttaisi asiaa. Elleivät Israelin ja Palestiinalaishallinnon neuvottelut ala tai muitakaan esimerkiksi alueellisia ratkaisuja saada vireille, muodostuisi rajoista ja ”Cold Peace” ratkaisusta aikaa myöten pysyvämpi järjestely. 

 

---

Article Analysis: Resolving The Israeli-Palestinian Conflict first appeared in Conflicts By Ari Rusila and its Finnish version Op-Ed Analyysi: Lähi-idän konfliktin ratkaisut  in Ariel website