Ariel

Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449

Kolmiodraama Krim, Ukraina ja juutalaiset

Jerusalem Post raportoi Ukrainan syyttäjäviraston käynnistäneen rikostutkinnan Israelin Shas -puolueen MK Ya’acov Margi’n helmikuussa 2016 Krimille tekemästä vierailusta. Syyttäjäviraston mukaan kyse on laittomasta saapumisesta Venäjään vuonna 2014 liittyneelle alueelle. Tarkoituksena lienee varoittaa muitakin niemimaalle aikovia hyväksymästä sen venäläishallintoa.

ukraine-crimea-referendumUkrainan lain mukaan Krimille saapumista koskevien [Kiovan hallinnon]säädösten rikkomisesta voi enimmillään saada viiden vuoden vankeustuomion. Ukrainan viranomaiset ovat myös vihjanneet, että viisumivapaa matkustus Umaniin Rabbi Nahman of Breslovin haudalle voi vaarantua; kymmenet tuhannet israelilaiset vierailevat haudalla joka vuosi.

Ya’acov Margi, Knessetin sivistyskomitean puheenjohtaja, tapasi Krimin hallinnon johtaja, pääministeri Sergey Aksyonovin, rikkoen näin Israelin tiukkaa puolueettomuutta venäläis-ukrainalaisessa konfliktissa. Paikallislehdistö pitikin Margi’n vierailuna merkkinä Krimin kansainvälisen eristyksen murtumisesta. Knesset’n puhemiehen mukaan Krimin matkassa kyse ei ollut virallisesta Knessetin delegaatiosta eikä sitä oltu koordinoitu Knessetin kanssa muilta osin kuin sen eettisen komitean valtuutuksen kautta. Margi olinetukätern toimittanut eettiselle komitealle Sevastopolin päärabbi Binyomin Wolf’n kutsun, jossa myös luvattiin rahoittaa Margin matka. Israelin ulkoministeriö ei lausuntonsa mukaan ollut tietoinen kyseistä matkasta.

crimea1Krimin PM Sergey Aksyonov sanoi lausunnossaan, että tapaaminen Margin kanssa auttanee Israelin kansalaisia ja hallintoelimiä muodostamaan oikean kuvan Krimin tapahtumista, turvallisuudesta ja siitä että liittyminen Venäjään tapahtuu asukkaiden omasta vapaasta tahdosta. Margi myönsi, että hänellä oli ennen vieraikua ollut tyystin erilainen kuva Krimin todellisuudesta. (Lähde: Jerusalem Post )

Aiemmin tammikuussa 2016 Ukrainan Tel Avivissa sijaitseva suurlähetystö ilmaisi ärtymyksensä siitä, että israelilaiset jatkuvasti vierailevat Krimillä liikeasioissa uhaten yhteistyötä Krimillä jatkavia yrityksiä mahdollisilla sanktioilla. Useat Krimin juutalaisorganisaatiot – mm Crimean Jewish Congress – ilmaisivat yllättyneensä Kiovan hallinnon uhkauksista. Ukrainan mukaan Israelin kansalaiset ovat matkanneet Kiovan hallinnolta lupia kyselemättä Krimille mm solmimaan liikeyhteyksiä ollen samalla yhteistyössä laittomina pitämiensä Krimin viranomaisten kanssa. (Lähde: JPost )

Juutalaiset ovat aiemminkin herättäneet ärtymystä Ukrainan nkjyjohdossa. Elokuussa 2015 Jerusalem Post raportoi että Simferopolin Ner Tamid Reform synagoogan johtaja Anatoly Gendin tavatessaan Vladimir Putinin kiitti tätä venäläisviranomaisten myötämielisyydestä ja tuesta Krimin juutalaisten esityksiin todeten yhteisönsä tilanteen kehittyneen myönteisesti Venäjän liitettyä Krimin Ukrainalta yhteyteensä.

Kun Venäjä asukkaiden kansanäänestyksen jälkeen liitti Krimin niemimaan itseensä jotkut Ukrainan juutalaisjohtajista tuomitsivat toimenpiteen, Itse Krimillä useimmat juutalaiset rabbit ja yhteisöjohtajat sanovat tuntevansa olonsa nyt Venäjän yhteydessä turvatummaksi kuin aiemmin ja Putinin toimet anti-semitismiä vastaan on laajalti tunnustettu.

Aiheesta laajemmin pääblogini artikkelissa Triangle drama Ukraine, Crimea and Jews


Teemasta lisää aiemmissa kirjoituksissani:

Haaretz lehden artikkeli Ukraine to honor groups that killed Jews in World War II  kertoo Ukrainan [Kiovan hallinto] uudesta laista joka paitsi kieltää maan aiempaan kommunistiseen menneisyyteen liittyvät nimet ja symbolit. Lain odotetaan muuttavan tusinoittain kaupunkien ja sadoittain katujen nimiä. Toinen huhtikuussa hyväksytty laki puolestaan määrää, että ukrainalaiset kunnioittavat toisen maailmansodan  aikaisia nationalistisia organisaatioita – kuten ”Organization of Ukrainian Nationalists” (OUN) ja ”Ukrainian Insurgent Army” (UPA) – jotka yhdessä natsi-Saksan ao yksiköiden kanssa toteuttivat juutalaisten joukkotuhontaa.

Ukraina ei ollut tyytyväinen merkittävän serbijohtajien vieraikuunkaan Krimillä lokakuussa 2015 (Kosovohan näytti jo esimerkkiä valtiosuvereniteetin loukkaamisesta)

Ukraina ei ollut tyytyväinen merkittävien serbijohtajien vierailuunkaan Krimillä lokakuussa 2015 (Kosovohan näytti jo esimerkkiä valtiosuvereniteetin loukkaamisesta)

 

 

 

Advertisements

3 comments on “Kolmiodraama Krim, Ukraina ja juutalaiset

  1. Ari Rusila
    18/02/2016

    Reblogged this on Ari Rusilan Konfliktit.

    Tykkää

  2. Päivitysilmoitus: MMM Israel 2016: Ariel -vuosikerta | Ariel

  3. Päivitysilmoitus: MMM Israel 2016: Ariel -vuosikerta | Ari Rusilan Konfliktit

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 18/02/2016 by in Politiikka and tagged , .

Follow me on Twitter

Kirjoita sähköpostiosoitteesi seurataksesi tätä sivustoa ja saadaksesi sähköposti-ilmoituksen sen tapahtumista.

Liity 211 muun seuraajan joukkoon

About Author

OmakuvaidfroundAri Rusila is a blogger and former development project management expert from Finland with a special interest in the Balkan region. His other interests include geopolitics, conflicts and The Great Middle East.

Ariel webpage [ ISSN 2342-8449 ] gives in Finnish language background information about Israeli politics, defence and society excluding religious themes.

Author's main blog is Conflicts By Ari Rusila [aka ex-BalkanBlog] - ISSN 2342-6675 - covers issues of conflicts and regionally the Balkans (esp. Serbia), the Black Sea region and MENA (the greater Middle East and North Africa and esp. Israel) regions as well EurAsia.

Member of

* Anna Lindh Foundation NW
* G.N.S. Press Association & European News Agency
* International Press Card
* EzineArticles Expert Author
* Authors.com
* Peace & Collaborative Development NW
* Take-A-Pen
* Suomi-Israel ry/Jyväskylä
International Solidarity Work (member of board)
* Left Alliance/FIN
* European Left/Agriculture WG

ISSN 2342-8449 / © / CC

logotC
%d bloggers like this: