Ariel – Israelista suomeksi

Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449

Israelin hallitus uudistui– Liebermanin paluu toteutui

YB_Logo_English_400x400Kahden viikon poliittinen myllerrys Israelissa päätyi Yisrael Beytenu’n johtajan Avigdor Liebermanin paluuseen PM Netanyahun johtamaan hallitukseen. Maanantaina 30.5.2016 äärimmäisenä ‘haukkana’ pidetty Lieberman aloitti puolustusministerinä korvaten Moshe Ya’alon’n, joka erosi hallituksen lisäksi myös Likud –puolueesta.

Liebermanin tuotua kuusi Knesset –edustajaansa hallituksen tueksi on lopputuloksena aiempaa vahvempi ja koko maan historian ehkä oikeistolaisin hallitus ehkä oikeistolaisin hallitus. Järjestelyihin johtanut prosessi vaikuttanee myös opposition ‘Sionistisen Unionin’ tilanteeseen ja lisäksi Liebermanin nimitys on luonut epävarmuutta koskien hallituksen tulevia toimia rauhanprosessin suhteen.

imagesHYX6NWRO

Hallituksen uudelleenjärjestely alkoi PM Netanyahun ja oppositiojohtaja Isaac Herzog’n aloitettua keskustelut keskusta-vasemmistolaisen Sionistisen Unionin tuomiseksi hallitukseen ja Herzog’n nimittämisesestä ulkoministeriksi. Ilmeisen hyvin edistyneet neuvottelut kariutuivat arvioiden mukaan rauhanprosessia koskeviin näkemyseroihin. Herzog ajoi yksipuolista vetäytymis-/erottautumissuunnitelmaansa palestiinalaisista ja Jerusalemin jakoa vaatien lisäksi laajaa toimintavapautta suunnitelmansa toteutukseen. [ Herzog’n rauhansuunnitelmasta taustoitus artikkelissa  Herzogin suunnitelma: ”Settlerit” turvamuurin suojaan [Op-Ed]   ja laajemmin Herzog’s Plan: Security Barrier Around the Major Settlement Blocs of West Bank ].

Israelin hallitusjärjestelyiden käännekohta tapahtui viime keskiviikkona [25.5.2016] kun Netanyahu ilmoitti odotetun Herzog’n kanssa neuvotellun sopimuksen sijaan kutsuneensa Avigdor Lieberman’n erillisiin neuvotteluihin tämän laitaoikeistoa edustavan puolueen tuomiseksi hallituksen täydennykseksi ja Lieberman’n nimittämiseksi puolustusministeriksi. Kun Jewish Home –puolueen Naftali Bennett’lle luvattiin aiempaa parempi pääsy sotilasasioiden tietoihin kykeni hallitus lopulta yksimielisesti hyväksymään tehdyt uudelleenjärjestelyt.

knesset-info-3

Rauhanprosessi?

Euroopan pääkaupungeissa oli Herzog’n odotetun ulkoministeriyden myötä herännyt lievää optimismia lähi-idän rauhanprosessin käynnistämiseksi; Lieberman’n nimitys häivytti nämä toiveet. Netanyahu/Lieberman –sopimuksen jälkeen sekä Netanyahu että Lieberman ovat korostaneet sitoutumistaan ’Kahden-valtion-malliin’, uudisasutuksen hillitsemiseen ja neuvottelujen välittömään aloittamiseen Palestiinalaishallinnon kanssa.

Netanyahu ja Lieberman ovat pitäneet nyt mahdollisena rauhanprosessin lähtökohtana laajempaa Arabiliiton rauhanaloitetta [The Arab Peace Initiative]. Viime viikolla Israelin ulkoministeriön virkailijat matkustivat Kairoon valmistellakseen kolmikantaista huippukokousta PM Netanyahu’n, Palestiinalaishallinnon (PA) Presidentti Mahmoud Abbas’n ja Egyptin Presidentti Abdel Fatah al-Sisi’n kesken. Huippukokouksen tarkoituksena olisi käynnistää israelilaisten ja palestiinalaisten keskinäiset neuvottelut Arabiliiton aloitteen työstämiseksi konkreettiseksi toimintasuunnitelmaksi.

 

Reaktioita

Israel Hayom raportoi että jopa ennen kuin Yisrael Beytenu-Likud -sopinuksen muste olin kuivunut, pyysi PM Netanyahu oppositiojohtaja Isaac Herzog’a liittymään hallitukseen ulkoministeriksi. Syynä saattaa olla sekin, että Herzog on vedonnut Kulanu –puolueen johtaja Moshe Kahlon’iin jotta tämä eroaisi hallituksesta. Kahlon on aktiivisesti pyrkinyt saamaan Herzog’a hallitukseen ja on nyt näkemyksineen hallituksessa suhteellisen yksin puolustusministeri Moshe Ya’alon’n potkujen ja ympäristöninisteri Avi Gabai’n eron jälkeen. Herzog’lla on edessään vaikea ongelma koska puolue on hyvin jakaantunut hallituskysymyksessä sanoinkuin suhteessa nykyiseen puheenjohtajaansa.

[Lähteet: BICOM , Jerusalem Post , JewishPress , Arutz Sheva , Israel Hayom ]

Aiheesta laajemmin kirjoituksessa

Israel Govt. Reshuffle Done – Lieberman Instead Herzog

jonka liitteenä myös henkilökuvaa Avigdor Liebermanista sekä kokoelma hänen provokatiivisista lausunnoistaan.

Nimetön (95)


Tämä kirjoitus ensinnä julkaistu Ariel -sivustolla

Advertisements

3 comments on “Israelin hallitus uudistui– Liebermanin paluu toteutui

  1. Ari Rusila
    02/06/2016

    Reblogged this on Ari Rusilan Konfliktit.

    Tykkää

  2. Päivitysilmoitus: MMM Israel 2016: Ariel -vuosikerta | Ariel

  3. Päivitysilmoitus: MMM Israel 2016: Ariel -vuosikerta | Ari Rusilan Konfliktit

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 02/06/2016 by in Politiikka and tagged , .

RSS The Jerusalem Center for Public Affairs

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

RSS Puolustus/IDF

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Watch daily interviews covering the best of Israeli technology, culture and innovation

Click here to Watch

Follow me on Twitter

Kirjoita sähköpostiosoitteesi seurataksesi tätä sivustoa ja saadaksesi sähköposti-ilmoituksen sen tapahtumista.

Liity 221 muun seuraajan joukkoon

About Author

OmakuvaidfroundAri Rusila is a blogger and former development project management expert from Finland with a special interest in the Balkan region. His other interests include geopolitics, conflicts and The Great Middle East.

Ariel webpage [ ISSN 2342-8449 ] gives in Finnish language background information about Israeli politics, defence and society excluding religious themes.

Author's main blog is Conflicts By Ari Rusila [aka ex-BalkanBlog] - ISSN 2342-6675 - covers issues of conflicts and regionally the Balkans (esp. Serbia), the Black Sea region and MENA (the greater Middle East and North Africa and esp. Israel) regions as well EurAsia.

Member of

* Anna Lindh Foundation NW
* G.N.S. Press Association & European News Agency
* International Press Card
* EzineArticles Expert Author
* Authors.com
* Peace & Collaborative Development NW
* Take-A-Pen
* Suomi-Israel ry/Jyväskylä
International Solidarity Work (member of board)
* Left Alliance/FIN
* European Left/Agriculture WG

ISSN 2342-8449 / © / CC

logotC
%d bloggers like this: