Ariel – Israelista suomeksi

Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449

USAn ja Iranin välisiä neuvotteluja valmisteltu jo kuukausi – ehkä Israelin tietämättä

Debkafile, Israelin sotilastiedusteluun yhteydet omaava verkkojulkaisu, väittää Israelin tiedustelupalvelujen ja sitä kautta poliitikkojen suuresti yllättyneen USAn presidentti Donald Trumpin todettua 30.7.2018 voivansa neuvotella Iranin johdon kanssa ilman ennakkoehtoja. Kyse ei kuitenkaan ollut hetken mielijohteesta lähetetystä twiitistä vaan jo kuukauden salaa toteutetusta prosessista. Mikäli kyseinen prosessi on jäänyt Israelin tiedustelupalvelulta huomaamatta olisi kyseessä sille harvinaislaatuinen epäonnistuminen.

Heinäkuun 2. päivänä 2018 Iranin ylin johtaja ajatollah Ali Khamenei käynnisti salaiset tunnustelut presidentti Trumpin hallinnon kanssa uuden ydinohjelmasopimuksen neuvottelemiseksi, suurimpana pontimenaan ehkä USAn sanktioiden tuomat vakavat haitat Iranin öljynviennille ja taloudelle.

Heinäkuun 29, 2018, USAn puolustusministeri James Mattis vastaanotti Pentagonissa viestinvälittäjänä heinäkuun alusta saakka toimineen Omanin ulkoministeri Yusuf bin Alawi bin Abdullahin joka puolestaan raportoi viimeiset käänteet tapaamisestaan Iranin ulkoministeri Muhammed Zarifin kanssa. Omanin ulkoministeri on liikkunut Washingtonin ja Tehranin väliä ja Iranin ulkoministeri puolestaan Muscatissa heinakuun alussa. Molemmat ministerit olivat aikoinaan pari vuotta keskeisesti mukana ”taka-oven” diplomatiassa joka johti Obaman hallinnon Iranin kanssa allekirjoittamaan ydinohjelmasopimukseen vuonna 2015. (Lähde: Debkafile ).

Presidentti Trumpin neuvottelutarjoukseen Iranin johtavat poliitikot suhtautuivat tuoreeltaan kriittisesti, mutta viikko tarjouksesta Iranin presidentti Hassan Rouhani vastasi valtion televisiolle antamassaan haastattelussa Iranin olevan valmis keskusteluihin heti välittömästi ilman ennakkoehtoja.

Kuvahaun tulos haulle Trump-Rouhani

Jerusalem oli suhteellisen hiljaa, ehkä yllättyneenä presidentti Trumpin twiitistä; virallisesti vain todettiin USAn kannan Iranin ydinohjelmaan säilyneen ennallaan. Ainoastaan ministeri Yuval Steinitz suostui puhumaan asiasta todeten Ynet verkkojulkaisuille Trumpin neuvottelukutsun itse asiassa olevan mahdollisuus: ”Jos tällaiset kontaktit johtavat Iranin ydinohjelman täydelliseen pysäyttämiseen ja ehkä sen agressiivisen käytöksen loppumiseen, niin tämä tie tulisi toivottaa tervetulleeksi.”

Salaiset neuvottelut eivät sinänsä ole mitenkään harvinaisia. Esimerkiksi toukokuussa 2018 Iranin ja Israelin edustajat neuvottelivat lähinnä Syyrian tilanteesta Ammanissa, Jordaniassa. Neuvottelutapa tällöin oli virallisten edustajien välillä joskin epäsuora. Iranin edustajana toiminut Iranin Jordanian suurlähettiläs Mostafa Moslehzadeh ja Iranin turvallisuuspalvelujen henkilöstöä oli majoittuneena ammanilaiseen hotellihuoneeseen kun taas viereisessä huoneessa oli Israelin tiedustelupalvelujen henkilöstöä mukaanlukien Mossadin varajohtaja. Jordanialaisvälittäjä puolestaan vei viestejä huoneiden välillä viikonlopun ajan. Virallisella tasolla molemmat osapuolet luonnollisesti kielsivät mitään neuvotteluja tapahtuneen. (Lähteet mm: SputnikNews , MEMO ja Jpost )

Tällä hetkellä USA-Iran summitin tilanne vaikuttaa samalta kuin tilanne ennen presidentti Donald Trumpin ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-unin tapaamista Singaporessa. Iran on tehnyt laivastoharjoituksia Hormuzin salmessa ja Israel uhannut mittavalla sotilaallisella iskulla jos kansainvälisten vesiväylien liikenteeseen puututaan. Eskalaatiouhan kasvaessa hiljaiset valmistelut huipputaamiselle jatkuvat keskeytyksettä.


Kirjoitus ensinnä ilmestynyt Ariel-Israelista suomeksi verkkojulkaisussa

 

Mainokset

One comment on “USAn ja Iranin välisiä neuvotteluja valmisteltu jo kuukausi – ehkä Israelin tietämättä

  1. Ari Rusila
    07/08/2018

    Reblogged this on Ari Rusilan Konfliktit.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tietoja

This entry was posted on 07/08/2018 by in Ajankohtaista, Politiikka and tagged .

Follow me on Twitter

Kirjoita sähköpostiosoitteesi seurataksesi tätä sivustoa ja saadaksesi sähköposti-ilmoituksen sen tapahtumista.

Liity 341 muun seuraajan joukkoon

About Author

OmakuvaidfroundAri Rusila is a blogger and former development project management expert from Finland with a special interest in the Balkan region. His other interests include geopolitics, conflicts and The Great Middle East.

Ariel webpage [ ISSN 2342-8449 ] gives in Finnish language background information about Israeli politics, defence and society excluding religious themes.

Author's main blog is Conflicts By Ari Rusila [aka ex-BalkanBlog] - ISSN 2342-6675 - covers issues of conflicts and regionally the Balkans (esp. Serbia), the Black Sea region and MENA (the greater Middle East and North Africa and esp. Israel) regions as well EurAsia.

Member of

* Anna Lindh Foundation NW
* G.N.S. Press Association & European News Agency
* International Press Card
* EzineArticles Expert Author
* Authors.com
* Peace & Collaborative Development NW
* Take-A-Pen
* Suomi-Israel ry/Jyväskylä
International Solidarity Work (member of board)
* Left Alliance/FIN
* European Left/Agriculture WG

ISSN 2342-8449 / © / CC

%d bloggers like this: