Ariel – Israelista suomeksi

Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449

IsraEl2019: Oikeiston ja Gantzin ero kärjistymässä, listat muodostumassa

We need to find a way so that we’re not ruling over other people,” (Benny Gantz)

Knessetin huhtikuisia vaaleja koskevat asetelmat ovat käymistilassa.  Selkeä pesäero keskusta-vasemmistolaiseksi luetun päähaastaja Benny Gantzin Hosen L’Yisrael (Israel Resilience Party) -puolueen ja pääministeri Benjamin Netanyahun jophtaman Likudin sekä muun oikeiston välillä syntyi viimeksi Länsirannan israelilaisasutusta koskevissa kannanotoissa.  Jo aiemmin ns. Kansallisuuslaki on jakanut mainittuja liittoutumia.

Keskustelut sekä ehdokkaista yleensä että puolueiden välisistä vaaliliitoista erityisesti Ganzin ja Lapidin puolueiden kesken ovat tiivistyneet sillä asioiden ja listojen tulee olla selvät helmikuun 21 päivään mennessä jolloin listat jätetään keskusvaalilautakunnalle. Tämän jälkeen puolueet eivät voi esimerkiksi muuttaa ehdokkaidensa järjestystä (listavaaleissa läpi menevät ehdokkaat siinä järjestyksessä kuin listalla esiintyvät).

Haaretzin mielipidemittaus 4.2.2019

Länsirannan kysymyksessä ero kärjistyi

Ensimmäisessä haastattelussaan sitten ilmoittautumisensa pääministeriehdokkaaksi aiempi puoliustusvoimain komentaja Benny Gantz näyttää kannattavan israelilaisten vetäytymistä Juudeasta ja Samariasta (Länsirannalta). Gantzin mukaan ”on löydettävä tie, jossa me (israelilaiset) emme hallitse muita ihmisiä.” Pääkysymys on siinä että tällöin on huolehdittava Israelin valtion turvallisuudesta.

Gantz myös mitä ilmeisimmin kannatti haastattelussa vuoden 2005 vetäytymistä Gazasta, jolloin noin 8000 juutalaista pakotettiin pois kodeistaan. Gantzin mukaan kyseessä oli Israelin hallituksen tukema laillinen operaatio, jonka IDF asukkaat asianmukaisesti hoitivat kipeällä mutta hyvällä tavalla. Gantzin mukaan näistä kokemuksista on otettava oppia ja toteutettava niitä muissa paikoissa.

Pääministeri Netanyahu vastasi heti Gantzin kannanottoon: ”Me kerroimme teille: Gantz muodostaa vasemmistohallituksen apunaan Tibi ja yhteislista.” Tällä Netanyahu referoi Knessetin arabiedustaja Ahmed Tibia ja arabipuolueiden yhteislistaa jolla tällä hetkellä on 13 edustajaa parlamentissa.

Vastaavasti uusi New Right, johtajinaan opetusministeri Naftali Bennett ja oikeusministeri Ayelet Shaked, hyökkäsivät Gantzia vastaan väittäen vain vahvan puolueensa olevan ainoa vaihtoehto ”estämään Benny Gantzia tulemasta puolustusministeriksi seuraavassa Netanyahun hallituksessa.”

Gantz haluaa sijoittaa puolueensa poliittiseen keskustaan mutta tämä ei näytä olevan uskottavaa ja viimeisten haastattelujen jälkeen oikeisto pyrkii sijoittamaan hänet suoraan vasemmistoon. Myös Israelin äänestäjäkunnan enemmistö sijoittaa hänet keskusta-vasemmistoon. Näillä arvioilla on myös hyvät perusteet koska Gantzin rauhansuunnitelmat eivät ole poikenneet juurikaan vasemmisto esittämistä ja vaikutelmaa on lisäksi tehostanut Gantzin vaatimukset vasemmiston vastustaman ns Kansallisuuslain uudelleenarvioinnista, jonka tarpeesta hän on hyvinkin pitänyt yhteyksiä druusi, arabi ym vähemmistöihin.

Gantzin ja oikeiston ero korostui Likudin esivaalien aikaan nk Nachala Settlement Movementin (uudisasutusliike) uuden julistuksen myötä.  Kyseinen liike kannattaa Yitzhak Shamirin hallituksen 1980-luvulla tekemää suunnitelmaa tuoda kaksi miljoonaa juutalaista Länsirannan asukkaiksi jolloin Palestiinalaisvaltion perustaminen kävisi likipitäen mahdottomaksi. Ensiaskeleena liike vaatii yksityiskohtaista suunnitelmaa juutalaisten asuttamiseksi Länsirannalle, 10 uuden kylän ja yhden täysimittaisen kaupungin rakentamista.

Likudin esivaalien aikaan useat Likudin ministerit – Yisrael Katz, Yariv Levin, Ze’ev Elkin, Gilad Erdan, Miri Regev ja Tzachi Hanegbi – ja Knessetin jäsenet – mm Knessetin puhemies Yuli Edelstein – allekirjoittivat uudisasutusliikkeen julistuksen Juudean ja Samarian merkittävästä asutuksen lisäyksestä. Julistuksen toteutus olisi suuri muutos Likudin nykyiseen politiikkaan jossa uudisasutuksen laajentamista on hillitty ja joka on johtanut alueen juutalaisväestön kasvun laskemiseen.

Myös Likudista oikealle olevia puoluejohtajia – mm Ayelet Shaked ja Naftali Bennett (New Right party) – oli allekirjoittajien joukossa.

 

Likudissa palatsivallankumous mahdollinen

Vaalien alla erityisen kiinnostavaa oli Likudin sisäinen kamppailu sijoituksista vaalilistoille; kamppailu päättyi PM Netanyahun selvään häviöön sillä hänen pahin kilpailijansa, aiempi sisä- ja opetusministeri, Gideon Sa’ar nousi listalla sijalle 5 huolimatta Netanyahun sitkeistä yrityksistä estää Sa’arin valinta. Myös sijat 2-4 ( Knesset puhemies Yuli Edelstein, liikenneministeri Yisrael Katz ja turvallisuusministeri Gilad Erdan) ovat kaikki henkilöitä, jotka ovat valmiita korvaamaan Netanyahun tämän syrjäytyessä. Netanyahun säilytettyä ykköspaikkansa automaattisesti ylsi hänen lähin tukijansa vasta sijalle 6 Likudin sisäisessä vaalissa.

Jo tässä vaiheessa voi puhua ”palatsivallankumouksesta”.  Vaalituloksen ohella Netanyahu saattaa joutua syrjään häntä vastaan vireillä olevan oikeusprosessin aikana, joko jo silloin kun oikeuskansleri nostaa syytteet tahi kun tuomio on selvä. 

Likudin listakärki huhtikuun 2019 vaaleihin jäsenäänestyksen jälkeen. Lähde: Haaretz

 

Gantzin optiot?

Gantzin Hosen L’Yisrael (Israel Resilience Party) -puolueen listaa odotetaan innolla.  Jo aiemmin on huhuttu entisen oppositiojohtaja ja ministeri Livnin harkitsevan liittymistä Benny Gantz’n uuteen puolueeseen ja tämä onkin hyvin mahdollista sillä Livni yksinään saattaisi jäädä jopa Knessetin ulkopuolelle.  Merkittävämpi kysymys sen sijaan liittyykö Gabbi Ashkenazi, nyt hyvinkin suosittu Gantz edeltäjä puolustusvoimain komentajana  Gantzin puolueeseen, joka jo on liittoutunut samoin aiemman puolustusvoiman komentaja Moshe Ya’alonin perustaman myös uuden puoleen kanssa.  Aiemmin Ashkenazi on yhdistetty sekä Gantziin että Lapidiin mutta hänen kerrotaan tulevan mukaan vain jos nämä yhdistyvät suureksi keskustaliittoutumaksi.

IsraElex2019: Ashkenazi; Ya’alon; Gantz. Kolme aiempaa puolustusvoimain komentajaa

Liittoutumilla on suuri merkitys listavaaleissa.  Esimerkiksi Hadashot TV:n mielipidemittaus osoitti, että Gantzin yhdessä Yair Lapidin Yesh Atid -puolueen kanssa tehtävä vaaliliitto voittaisi 35 paikkaa Likudille ennakoidun 30 vastaan. Tässä skenaariossa Gantz olisi hyvissä asemissa seuraavaksi hallituksenmuodostajaksi ja pääministeriksi. Toisaalta suurempi yhtenäinen ryhmä ei tätä takaa sillä enemmistöhallituksen muodostaminen on haasteellista Arabiblokin ja ääriortodoksien mahdollisesti jäädessä hallituksen ulkopuolelle.

Lähteitä mm: World Israel News , Times of Israel , Haaretz ja World Israel News

Aiemmin tulevista vaaleista 2019:

Israelin vasemmiston ujostelematon militarismi [Op-Ed]
Israelin El2019: Kyberhyökkäyksen uhka pieni
Israel 2019 Elex: Benny Gantz vaalien game-changer [Op-Ed]


Kirjoitus on julkaistu ensinnä Ariel-Israelista suomeksi -verkkosivustolla

Mainokset

5 comments on “IsraEl2019: Oikeiston ja Gantzin ero kärjistymässä, listat muodostumassa

  1. Ari Rusila
    11/02/2019

    Reblogged this on Ari Rusilan Konfliktit.

    Tykkää

  2. Päivitysilmoitus: Kahol Lavan: Israelin uusi tuleva hallituksen johtopuolue? | Ariel - Israelista suomeksi

  3. Päivitysilmoitus: IsraEl 2019: Vaalipäivän ennakkotunnelmia | Ariel - Israelista suomeksi

  4. Päivitysilmoitus: IsraEL 2019: Tulokset | Ariel - Israelista suomeksi

  5. Päivitysilmoitus: Liberman katkaisi Netanjahun hallitustien – uudet vaalit syyskuussa | Ariel - Israelista suomeksi

Vastaa käyttäjälle Ari Rusila Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 11/02/2019 by in Ajankohtaista, Politiikka and tagged .

Follow me on Twitter

Kirjoita sähköpostiosoitteesi seurataksesi tätä sivustoa ja saadaksesi sähköposti-ilmoituksen sen tapahtumista.

Liity 338 muun seuraajan joukkoon

SEO-Tools von Seitwert | Analyse- & Monitoring Tool

Arkisto

About Author

OmakuvaidfroundAri Rusila is a blogger and former development project management expert from Finland with a special interest in the Balkan region. His other interests include geopolitics, conflicts and The Great Middle East.

Ariel webpage [ ISSN 2342-8449 ] gives in Finnish language background information about Israeli politics, defence and society excluding religious themes.

Author's main blog is Conflicts By Ari Rusila [aka ex-BalkanBlog] - ISSN 2342-6675 - covers issues of conflicts and regionally the Balkans (esp. Serbia), the Black Sea region and MENA (the greater Middle East and North Africa and esp. Israel) regions as well EurAsia.

Member of

* Anna Lindh Foundation NW
* G.N.S. Press Association & European News Agency
* International Press Card
* EzineArticles Expert Author
* Authors.com
* Peace & Collaborative Development NW
* Take-A-Pen
* Suomi-Israel ry/Jyväskylä
International Solidarity Work (member of board)
* Left Alliance/FIN
* European Left/Agriculture WG

ISSN 2342-8449 / © / CC

Donations via PayPal

%d bloggers like this: