Ariel – Israelista suomeksi

Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449

Hizbollahin vihakoulutus

 

jihad is one of the gates of Paradise, opened by Allah to His adherents. This gate does not open before all people, but only before those close to Allah and His loyal adherents.” (Imam Ali bin Abi Taleb)

Hamasin nuorisolleen järjestämä vihakoulutus/-kasvatus on ollut usein julkisuudessa osin siitäkin johtuen, että sitä on Suomenkin julkisin varoin tuettu. Tällöin vähemmälle huomiolle on jäänyt Libanonista operoivan Hizbollahin vastaava toiminta. Hizbollah kuitenkin merkitsee Israelille aivan eri kokoluokan sotilaallista uhkaa kuin Hamas jota uhkaa vielä korostaa järjestön asema Israelin strategisen vihollisen – Iranin – välittömästi Israeliin liittyvänä etuasemana.

Jo ensimmäisen Libanonin sodan jälkeen [1982] Iran aloitti voimallisen indoktrinaation Hizbollahin shiia nuorison aktivoimiseksi toisaalta shiia islamilaisen yhteisön vahvistamiseksi Libanonissa ja toisaalta varmistaakseen Iranin vaikutusvaltaa tämän yhteisön sisällä. Tämän pitkäjänteisen työn välineinä oli erityisesti koulutus ja kulttuuri instituutioiden perustaminen Libanoniin ja tässä onkin onnistuttu Iranin mittavan taloudellisen tuen avulla. Nyt Iranin luoma koulutuksellinen verkosto koostuu lastentarhoista, perus- ja yläkouluista ja korkeamman asteen oppilaitoksista. Edelleen toimintaa tuetaan nuorison partioliikkeen (the Imam al-Mahdi Scouts) ja urheilutoiminnan kautta. Hizbollahin alan toimintaa voikin hyvällä syyllä kutsua ”valtioksi valtion sisällä”.

Kouluissa Hizbollah edistää Iranin islamilaisen vallankumouksen ideologiaa, shiia islamilaisuuden iranilaista versiota, uskollisuutta järjestölle ja tietä terrorismille taistelussa Israelia vastaan. Tiedustelun ja terrorismin informaatiokeskus ITIC on tutkinut toistaiseksi seitsemää Libanonin iranilaisrahoitteista säätiötä ja instituutiota. ITIC on tutkinut myös 470 instituution virallisilla verkkosivuilla julkaistua aktiviteettia vuosilta 2012-2018 johon tutkintaan em näkemykset pääosin pohjaavat.

Mm. Hizbollahin “Education Mobilization” on instituutio joka on omistautunut shiia opiskelijoiden indoktrinaatioon Libanonin valtion ja yksityisten oppilaitosten piirissä valmistellakseen heidän liittymistään Hizbollahin riveihin valmistutumisensa jälkeen.

Instituutio myös tukee opiskelijoita jo näiden opiskeluaikana kirjoin, valmennuskurssein, työpajoin ja matkoin. Lisäksi toissijaisesti instituutio harjoittaa myös sosiaalista toimintaa.

 

“Life cycle” of youth from Hezbollah’s perspective: infancy, adolescence, studies, academic studies, military activity, heroic death. (Facebook page of the Education Mobilization, the Second Region, March 21, 2019).

Aiemmin Israel on selkkausten aikana saanut käsiinsä ”Jihad” kirjasia jotka alunperin oli suunnattu Iranin vallankumouskaartin koulutustarkoituksiin. Kirjaset siteeraavat laajalti Iranin uskonnollisen johtaja Khamenein ajatuksia siitä, että jihad [pyhä sota]on doktriini ja toimintatapa jonka kautta muslimit voivat uhrata henkensä Allahin takia ja päästäkseen paratiisiin. Jihadin ytimenä onkin tämän opin mukaan Shahada [itsensä uhraaminen], jolla tarkoitetaan sankarillista kuolemaa Allahin takia.

Vuoden 2019 alkupuoliskon aikana Education Mobilization organisoi noin 50 tapahtumaa yhdellä etelä-Libanon alueella ja kohderyhmänä olivat toisen asteen opiskelijat (23 tilaisuutta), yliopisto-opiskelijat (14 tilaisuutta) ja opettajat (12 tilaisuutta). Keskeinen tavoite on tukea Hizbollahia tieteellisten taitojen avulla.

Hizbollahin Libanoniin perustamat instituutiot ovat Iranin mallina kopioitu shiianuorison keskuuteen myös sen vaikutusalueille Syyriaan, Iraniin ja Jemeniin) ja myös muihin maihin.

Lähde:
The Meir Amit Intelligence and Terrorism Information Cente [ITIC]  ja sama Full document in PDF format

Hamasin vihakoulutuksesta viimeksi kirjoituksessani al-Futuwwa sotilaskoulutus Gazan opetusohjelmassa jossa myös linkkejä aiempiin aihetta käsitteleviin artikkeleihin


Kirjoitus ensinnä ilmestynyt Ariel  -verkkojulkaisussa

Mainokset

2 comments on “Hizbollahin vihakoulutus

  1. Ari Rusila
    11/08/2019

    Reblogged this on Ari Rusilan Konfliktit.

    Tykkää

  2. Päivitysilmoitus: Hizbollahin ohjusohjelmaan vuoden viive | Ariel - Israelista suomeksi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 11/08/2019 by in Ajankohtaista, Talous ja yhteiskunta and tagged , .

Follow me on Twitter

Kirjoita sähköpostiosoitteesi seurataksesi tätä sivustoa ja saadaksesi sähköposti-ilmoituksen sen tapahtumista.

Liity 340 muun seuraajan joukkoon

SEO-Tools von Seitwert | Analyse- & Monitoring Tool

Arkisto

About Author

OmakuvaidfroundAri Rusila is a blogger and former development project management expert from Finland with a special interest in the Balkan region. His other interests include geopolitics, conflicts and The Great Middle East.

Ariel webpage [ ISSN 2342-8449 ] gives in Finnish language background information about Israeli politics, defence and society excluding religious themes.

Author's main blog is Conflicts By Ari Rusila [aka ex-BalkanBlog] - ISSN 2342-6675 - covers issues of conflicts and regionally the Balkans (esp. Serbia), the Black Sea region and MENA (the greater Middle East and North Africa and esp. Israel) regions as well EurAsia.

Member of

* Anna Lindh Foundation NW
* G.N.S. Press Association & European News Agency
* International Press Card
* EzineArticles Expert Author
* Authors.com
* Peace & Collaborative Development NW
* Take-A-Pen
* Suomi-Israel ry/Jyväskylä
International Solidarity Work (member of board)
* Left Alliance/FIN
* European Left/Agriculture WG

ISSN 2342-8449 / © / CC

Donations via PayPal

%d bloggers like this: