Ariel – Israelista suomeksi

Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449

Viharikolliset vapautetaan NY:ssa

”…the ultimate aim of society should be to make sure that people are not targeted, not harassed, and not murdered because of who they are, where they come from, who they love or how they pray .” (Sacha Baron Cohen-2019)

Kahdeksan anti-semitiittistä iskua  tapahtui pelkästään New Yorkissa viikon aikana. Paitsi rasististen hyökkäysten määrä myös niistä vastuuseen saatto herättää kysymyksiä siitä otetaanko ilmiötä laisinkaan vakavasti. Neljän iskun tekijät kylläkin ovat tiedossa ja heidät jopa pidätettiinkin, mutta kaksi heistä vapautettiin terrorisoimaan ympäristöään nyt tänään 1.1.2020 voimaantulevan takuita vastaan vapauttamisreformin ( bail reform ) säännösten pohjalta yhden puolestaan ollessa edelleen pidätettynä odottamassa mielentilatutkimusta ja toisen vangitsemiskäsittelyä.

Viimeisin tapaus jouluviikolta oli kun kolmea ortodoksijuutalaista naista vastaan Brooklynissä hyökännyt, moninkertainen väkivaltarikollinen, Tiffany Harris oli oikeudessa. Hän jopa myönsi tekonsa mutta vapautettiin ilman takuita vaikka uudet takuusäännökset astuivat voimaan seuraavalla viikolla. Ainoa seuraamus toistaiseksi oli hänelle uhreja kohtaan määrätty lähestymiskielto ja käsky saapua varsinaiseen oikeudenistuntoon 10.1.2020.

Lainsäätäjien mukaan vain vakavia fyysisiä vammoja tuottaneet hyökkäykset tai seksuaalirikokset johtavat mahdolliseen takuun epäämiseen eli mm viharikokset ilman kuolonuhreja mahdollistavat välittömän vapauttamisen.

Vuoden viimeisenä päivänä poliisi pidätti myös 38 vuotiaan värillisen newyorkilaismiehen miehen joka puukotti viisi juutalaista Monseyssa Hasidic rabbin kotona hanukan aikana .  Tämä on huomionarvoista koska USAn populistisen – afro-amerikkalaisen – vasemmiston viharikoksista juutalaisia kohtaan ei paljon pidetä esillä kun taas populistisen oikeiston antisemitistiset teot ovat hyvinkin julkisuudessa.  Kuitenkin afro-amerikkalaista taustaa omaavat henkilöt ovat keskimäärin tehneet New Yorkissa viharikoksia juutalaisia vastaan viikottain. Kaikkiaan antisemitistiset viharikokset lisääntyivät New Yorkissa vuoden aikana 29%.

 

LIGHT_A_CAND...


Kirjoitus ensinnä ilmestynyt  Ariel  -verkkojulkaisussa

One comment on “Viharikolliset vapautetaan NY:ssa

  1. Ari Rusila
    01/01/2020

    Reblogged this on Ari Rusilan Konfliktit.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tietoja

This entry was posted on 01/01/2020 by in Ajankohtaista, Politiikka and tagged .

Follow me on Twitter

Kirjoita sähköpostiosoitteesi seurataksesi tätä sivustoa ja saadaksesi sähköposti-ilmoituksen sen tapahtumista.

Liity 340 muun seuraajan joukkoon

SEO-Tools von Seitwert | Analyse- & Monitoring Tool

Arkisto

About Author

OmakuvaidfroundAri Rusila is a blogger and former development project management expert from Finland with a special interest in the Balkan region. His other interests include geopolitics, conflicts and The Great Middle East.

Ariel webpage [ ISSN 2342-8449 ] gives in Finnish language background information about Israeli politics, defence and society excluding religious themes.

Author's main blog is Conflicts By Ari Rusila [aka ex-BalkanBlog] - ISSN 2342-6675 - covers issues of conflicts and regionally the Balkans (esp. Serbia), the Black Sea region and MENA (the greater Middle East and North Africa and esp. Israel) regions as well EurAsia.

Member of

* Anna Lindh Foundation NW
* G.N.S. Press Association & European News Agency
* International Press Card
* EzineArticles Expert Author
* Authors.com
* Peace & Collaborative Development NW
* Take-A-Pen
* Suomi-Israel ry/Jyväskylä
International Solidarity Work (member of board)
* Left Alliance/FIN
* European Left/Agriculture WG

ISSN 2342-8449 / © / CC

Donations via PayPal

%d bloggers like this: