Ariel – Israelista suomeksi

Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449

Hero-30: ”Lorviva” kamikaze jo Israelin armeijan käytössä

Hero-30 on uusin Israelin armeijan käyttöönottama miniatuurikokoinen – jopa reppuun sijoitettava – ohjusjärjestelmä. Hero-30 on UVision Air yhtiön, Israelin puolustusministeriön toimeksiannosta, kehittämä ja läpikäynyt IDF:n arviointi-, testi- ja kokeiluprosessit ja täyttänyt tiukat niin tekniset kuin operatiivisetkin vaatimukset. Järjestelmää on myös jo testattu menestyksekkäästi eri armeijayksiköiden taisteluoperaatioissa.

Kuvassa Hero-400 versio

UVision Air Ltd., on maailman johtava ns. Loitering-ammusten tuottaja. Loitering-ammukset sijoittuvat risteilyohjusten ja droonien (UCAV) väliseen kapeikkoon omaten molempien ominaisuuksia. Risteilyohjuksiin nähden ero pidemmässä oleskeluajassa kohdealueella ja (tiedustelu-)drooneihin erona on taistelukärki. Siksikin asejärjestelmää kutsutaan myös kamikaze-/itsemurhadrooneiksi.

Hero-30 ”lorvii” kohdealueen ympärillä jopa puoli tuntia etsien kohteita ja lyödettyään hyökkää niitä vastaan. Erityisen hyvin Hero-30 sopii vain lyhyeksi ajaksi ilmestyvien piilotettujen kohteiden tuhoamiseen. Nopean rektioajan ohella Hero-30 mahdollistaa myös valikoivamman kohdistuksen, täsmäosumat minimaalisin välillisin vahingoin; järjestelmän etuna on myös operaation keskeyttäminen viimeisten sekunttien aikana ja sitoutuminen uuteen kohteeseen.

Hero-30 auttaa nimenomaan etulinjajoukkoja reagoimaan nopeasti viholliskohteeseen. Järjestelmä toimii paikalleen tai ajoneuvoon asennettuna mutta vain kolme kiloa painavana se voidaan pakata yksittäisen taistelijan reppuun ja ottaa nopeasti tarvittaessa käyttöön missä tahansa. Järjestelmän kantomatkat vaihtelevat tehtävän mukaan 5-40 kilometriin, ohjuksen huippunopeus on 100 solmua, moottorina on sähkömoottori ja taistelukärjen paino on puoli kiloa.

Lähteenä mm UVision Air Ltd., IsraelDefense .

hero-30


Kirjoitus ensinnä ilmestynyt  Ariel  -verkkojulkaisussa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tietoja

This entry was posted on 19/07/2020 by in Ajankohtaista, Puolustus and tagged , .

Follow me on Twitter

Kirjoita sähköpostiosoitteesi seurataksesi tätä sivustoa ja saadaksesi sähköposti-ilmoituksen sen tapahtumista.

Liity 348 muun seuraajan joukkoon

SEO-Tools von Seitwert | Analyse- & Monitoring Tool

Arkisto

About Author

OmakuvaidfroundAri Rusila is a blogger and former development project management expert from Finland with a special interest in the Balkan region. His other interests include geopolitics, conflicts and The Great Middle East.

Ariel webpage [ ISSN 2342-8449 ] gives in Finnish language background information about Israeli politics, defence and society excluding religious themes.

Author's main blog is Conflicts By Ari Rusila [aka ex-BalkanBlog] - ISSN 2342-6675 - covers issues of conflicts and regionally the Balkans (esp. Serbia), the Black Sea region and MENA (the greater Middle East and North Africa and esp. Israel) regions as well EurAsia.

Member of

* Anna Lindh Foundation NW
* G.N.S. Press Association & European News Agency
* International Press Card
* EzineArticles Expert Author
* Authors.com
* Peace & Collaborative Development NW
* Take-A-Pen
* Suomi-Israel ry/Jyväskylä
International Solidarity Work (member of board)
* Left Alliance/FIN
* European Left/Agriculture WG

ISSN 2342-8449 / © / CC

Donations via PayPal

%d bloggaajaa tykkää tästä: