Ariel – Israelista suomeksi

Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449

Matkailukupla Eilatiin toteutumassa

Laskeutuminen Eilatin kaupunkilentokentälle oli vaikuttava, nyt uusi kansainvälinen kenttä on jo avattu juurikin kaupungin ulkopuolelle.

Israel perustaa niin sanottuja turistisaaria – matkailukuplia – Eilatin lomakeskukseen, jossa hotellit ja jotkut nähtävyydet avautuvat uudelleen ja vierailijoita vaaditaan suorittamaan säännölliset Covid-19-testit. Israelin parlamentti Knesset hyväksyi suunnitelmat 11.11.2020, ja ne ovat osa hallituksen pyrkimyksiä pienentää hitaasti ja huolellisesti koronan toisen aallon valtakunnallisia rajoituksia.

Suunnitelman mukaan lomailijoiden on läpäistävä koronavirustesti 72 tuntia ennen saapumistaan ja tämän jälkeen seuraavat testit joka viikko. Toimenpiteitä sovelletaan vain Negevin autiomaan eteläkärjessä sijaitsevaan Eilatin kaupunkiin ja Kuolleenmeren alueelle, muiden Israelin lomakohteiden on pysyttävä suljettuina. Suunnitelman toteuttamisaikatauluun vaikuttaa riittävän testauskapasiteetin varmistaminen.

Israelinkin matkailualaan koronaviruspandemia on vaikuttanut vakavasti. Ensimmäisen ja toisen aallon sulkemisen välillä ala sai hieman tekohengitystä. Nyt israelilaisministerit ovat myöntäneet, että he avasivat talouden uudelleen liian nopeasti ensimmäisen sulkemisen jälkeen, ja ovat omaksuneet paljon huolellisemman lähestymistavan toisen rajoituskierroksen poistamiseksi.

Rajoitukset Israelissa ovat vaikuttaneet merkittävästi päivittäiseen elämään sillä kyse ei ole mistään suosituksista. Nyt marraskuussa niitä on osin lievennetty, esimerkiksi kielto matkustaa yli 1000 jaardin säteellä kodista ei-välttämättömistä syistä on poistettu. Keskeiset kaupat, kuten supermarketit ja apteekit, ovat olleet auki koko pandemian ajan, mutta aiemmin tässä kuussa ei-välttämättömien kauppojen, kuten vaateputiikkien, annettiin avata uudelleen niin kauan kuin ne kunnioittivat koronavirusrajoituksia, mikä johti pitkiin jonoihin ovien ulkopuolella.

Noin 320 000 ihmistä on saanut koronaviruksen tartunnan Israelissa, suurin osa on toipunut, mutta yli 2600 ihmistä on kuollut.

Lähde: The Telegraph

Vedenalainen Red Sea Star kahvila Eilatissa


Kirjoitus ensinnä ilmestyi  Ariel-Israelista suomeksi  -verkkojulkaisussa.

One comment on “Matkailukupla Eilatiin toteutumassa

  1. Ari Rusila
    15/11/2020

    Reblogged this on Ari Rusilan Konfliktit.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tietoja

This entry was posted on 15/11/2020 by in Ajankohtaista, Talous ja yhteiskunta and tagged .

Follow me on Twitter

Kirjoita sähköpostiosoitteesi seurataksesi tätä sivustoa ja saadaksesi sähköposti-ilmoituksen sen tapahtumista.

Liity 387 tilaajien joukkoon

SEO-Tools von Seitwert | Analyse- & Monitoring Tool

Arkisto

About Author

OmakuvaidfroundAriel Rusila is a blogger and former development project management expert from Finland with a special interest in the Balkan region. His other interests include geopolitics, conflicts and The Great Middle East.

Ariel webpage [ ISSN 2342-8449 ] gives in Finnish language background information about Israeli politics, defence and society excluding religious themes.

Author's main blog is Conflicts By Ari Rusila [aka ex-BalkanBlog] - ISSN 2342-6675 - covers issues of conflicts and regionally the Balkans (esp. Serbia), the Black Sea region and MENA (the greater Middle East and North Africa and esp. Israel) regions as well EurAsia.

Member of

* Anna Lindh Foundation NW
* G.N.S. Press Association & European News Agency
* International Press Card
* EzineArticles Expert Author
* Authors.com
* Peace & Collaborative Development NW
* Take-A-Pen
* Suomi-Israel ry/Jyväskylä
International Solidarity Work (member of board)
* Left Alliance/FIN
* European Left/Agriculture WG

ISSN 2342-8449 / © / CC

Donations via PayPal

Flag Counter

%d bloggaajaa tykkää tästä: