Ariel – Israelista suomeksi

Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449

Iran kehittämässä ballistista ydinohjusta

USAlaisen Hudson Instituten  haastattelussa pääministeri Benjamin Netanjahu vahvisti, että Iran kehittää mannertenvälistä ballistista ohjusta mahdollisesti aiemmin valmistuneen Shahab 3 -ohjuksen pohjalle. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Israelin pääministeri antoi tällaisen … Lue loppuun

27/12/2020 · 2 kommenttia

Knesset hajosi, hallitus kaatui, vaalit jälleen maaliskuussa

Knesset on hajonnut ja hallitus kaatunut. Israelin lain mukaan uudella hallituksella oli aikaa 100 päivää hyväksyä valtion budjetti; hallitus laati elokuussa 2019 kompromissilain, jolla määräaikaa pidennettiin kolmella kuukaudella. Kun tämäkin … Lue loppuun

24/12/2020 · 1 kommentti

Koronarokotukset alkoivat Israelissa

Koronarokotukset alkoivat Israelissa sunnuntaina 20.12.2020 kun maan poliittinen johto ja armeijan komentaja saivat yhdessä ensimmäisten terveysalan työntekijöiden kanssa rokotteensa virusta vastaan. Kolme viikkoa ensimmäisen rokotteen saannin jälkeen rokotetut saavat puhelimeensa … Lue loppuun

23/12/2020 · 1 kommentti

Bhutan on uusin Israelin kumppani

Bhutan on solminut täydet diplomaattisuhteet Israelin kanssa 12. joulukuuta.2020. Israelin Intian suurlähettiläs Ron Malka ja hänen bhutanilainen kollegansa Vetsop Namgyel allekirjoittivat tällöin lopullisen suhteet normalisoivan sopimuksen. Maiden ulkoministeriöt ovat pitäneet … Lue loppuun

21/12/2020 · 1 kommentti

Antisemitismin karkottaminen brittien Labour -puolueesta

Britannian Labour (työväenpuolue) on nyt valmistellut toimintasuunnitelman antisemitismin torjuntatoimenpiteistä puolueesta. Suunnitelma on vastaus Ison-Britannian kansallisen tasa-arvoelimen (The Equality and Human Rights Commission – EHRC) 29. lokakuuta 2020 julkaistuun raporttiin  kattaen … Lue loppuun

18/12/2020 · 1 kommentti

Kolmiodraama Marokko – Israel – Länsi-Sahara

Marokosta tuli neljäs arabivaltio – Arabiemiraattien, Bahrainin ja Sudanin jälkeen – joka kuluvana vuonna normalisoi suhteensa Israeliin. Marokon ja Israelin suhteiden normalisointisopimuksen myötä maat luovat täydet diplomaattiset suhteet sekä perustavat … Lue loppuun

12/12/2020 · 1 kommentti

Iranin ydinohjelman aikaikkuna <6 kk

Mohsen Fakhrizadeh , Iranin Puolustusministeriön tutkimusosaston johtaja ja ydinaseohjelman arkkitehti, murhattiin 27.11.2020. Iranin Fars uutistoimiston mukaan salamurha tapahtui käyttämällä kauko-ohjattua kuorma-auton lavalle sijoitettua konekivääriä joka itsetuhoutui heti iskun jälkeen. Iran … Lue loppuun

05/12/2020 · 1 kommentti

Follow me on Twitter

Kirjoita sähköpostiosoitteesi seurataksesi tätä sivustoa ja saadaksesi sähköposti-ilmoituksen sen tapahtumista.

Liity 362 muun seuraajan joukkoon

SEO-Tools von Seitwert | Analyse- & Monitoring Tool

Arkisto

About Author

OmakuvaidfroundAriel Rusila is a blogger and former development project management expert from Finland with a special interest in the Balkan region. His other interests include geopolitics, conflicts and The Great Middle East.

Ariel webpage [ ISSN 2342-8449 ] gives in Finnish language background information about Israeli politics, defence and society excluding religious themes.

Author's main blog is Conflicts By Ari Rusila [aka ex-BalkanBlog] - ISSN 2342-6675 - covers issues of conflicts and regionally the Balkans (esp. Serbia), the Black Sea region and MENA (the greater Middle East and North Africa and esp. Israel) regions as well EurAsia.

Member of

* Anna Lindh Foundation NW
* G.N.S. Press Association & European News Agency
* International Press Card
* EzineArticles Expert Author
* Authors.com
* Peace & Collaborative Development NW
* Take-A-Pen
* Suomi-Israel ry/Jyväskylä
International Solidarity Work (member of board)
* Left Alliance/FIN
* European Left/Agriculture WG

ISSN 2342-8449 / © / CC

Donations via PayPal

Flag Counter