Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449
Game Changer? Iranin ja Saudi-Arabian 10. maaliskuuta 2023 päätös suhteiden normalisoinnista – Kiinan tukemana – voi polarisoida syvästi geopolitiikaa. Näyttää siltä, että maailma on jakautumassa länsimaisia arvoja tukeviin liberaaleihin demokratioihin, käsittäen Pohjois-Amerikan, Israelin ja suurimman osan Eurooppaa ja muuhun maailmaan, jossa on enemmän tai vähemmän autoritaarisia hallintoja valtavine raaka-aine- ja energiavaroineen.
Taloudelliset blokit vaikuttavat myös turvallisuuspolitiikkaan ja jatkuviin konflikteihin. Näyttää siltä, että Saudi-Arabia ja Iran ovat lähentymässä BRICS-maita. BRICS-maat – Brasilia, Venäjä, Kiina, Intia ja Etelä-Afrikka – ovat maailman kymmenen suurimman maan joukossa väestön, pinta-alan ja BKT:n mukaan, ja kolmea viimeksi mainittua pidetään laajalti nykyisinä tai nousevina suurvaltoina. Turkki ja Pakistan voivat olla seuraavat suuret ehdokkaat. Tämä valtava taloudellinen yhteistyöfoorumi saattaa haastaa nk petrodollarin, joka on maailmanlaajuisten investointien tärkein valuutta. Petrodollarit ovat raakaöljyn vientituloja Yhdysvaltain dollareissa. Viime vuosisadalla Saudi-Arabia suostui selvittämään öljytransaktiot dollareissa, mikä auttoi dollaria tulemaan maailmanlaajuiseksi varantovaluuttaksi. Dollarin arvo nousi huomattavasti ja amerikkalaiset ovat nauttineet Saudi-avun eduista. Nyt maailman johtavat öljynviejät (Venäjä, Saudi-Arabia ja Iran) ovat samalla puolella, joten petroyuan saattaa olla tulossa.
Vuonna 2021 alueelliset kilpailijat Saudi-Arabia ja Iran tapasivat useammin kuin viiden edellisen vuoden aikana yhteensä. Neljä kokousta Bagdadissa ja yksi YK:n yleiskokouksen sivussa New Yorkissa osoittavat jatkuvuutta maiden kahdenvälisten suhteiden lämpenemisessä, jotka olivat jäätyneett vuodesta 2016 lähtien. Tuolloin mielenosoittajat hyökkäsivät Saudi-Arabian diplomaattisia edustustoja vastaan islamilaisessa tasavallassa Riadin teloitettua shiiamuslimien johtaja Sheikh Nimr al-Nimrin.
Vuoden 2016 jälkeen Saudi-Arabian sunni-kuningaskunta ja shiia-enemmistöinen Iranin islamilainen tasavalta olivat olleet vastakkaisilla puolilla alueellisissa konflikteissa mm Jemenissä, Syyriassa ja Libanonissa. Viime vuosina Saudi-Arabia ja Israel ovat yrittäneet luoda alueellista liittoa Teherania vastaan, koska Iran on ollut suurin uhka Israelille ydinohjelmansa ja mm tukemiensa Hizbollahin ja Hamasin kautta.
Saudi-Arabian huoli on lisääntynyt, koska Iranin ydinohjelma on vääjäämättä edistynyt samaan aikaan kun Yhdysvallat on menettänyt asemiaan, mistä esimerkkinä on äskettäinen Patriot-ohjusten ja THAAD-ilmapuolustusjärjestelmien poistaminen Saudi-Arabiasta, sekä mahdollisuus Yhdysvaltain ja Iranin keskinäisestä paluusta uuteen Iranin ydinohjelmaa rajoittavaan sopimukseen (JCPOA:han) ja edelleen Yhdysvaltojen vetäytyminen Afganistanista. Ilmaistakseen kasvavan tyytymättömyytensä Yhdysvaltain Lähi-idän politiikkaan Saudi-Arabia allekirjoitti sotilaallisen sopimuksen Venäjän kanssa elokuussa 2021.
Saudi Arabian ja Iranin sopimus saattaa päättää Jemenin ja Syyrian sodat sekä Saudi-Arabian ja Iranin välisen konfliktin. Israel on kuitenkin hyvin huolissaan tilanteesta.
Entinen pääministeri Naftali Bennett kritisoi ankarasti Saudi-Arabian ja Iranin välisten suhteiden palauttamista perjantaina 10. päivänä sanoen sen edustavan Israelin epäonnistumista luoda alueellinen liitto Teherania vastaan. ”Suhteiden palauttaminen saudien ja Iranin välillä on vakava ja vaarallinen kehityskulku Israelille, ja edustaa Iranin diplomaattista voittoa. Se on kriittinen isku pyrkimyksille rakentaa alueellinen liittouma Irania vastaan.”
Oppositiojohtaja ja entinen pääministeri Yair Lapid arvosteli sopimusta ja kutsui sitä ”alueellisten puolustusmuuriemme romahtamiseksi, joita olimme rakentaneet Irania vastaan”.
Kiinan kautta tehty sopimus osoittaa, että Yhdysvaltojen vaikutus ja uskottavuus kyseisellä alueella on heikentynyt ja että on meneillään uudenlainen kansainvälinen alueellinen linjaus, joka on vahvistanut ja antanut sekä Venäjälle että Kiinalle uutta vaikutusvaltaa ja asemaa.
Lähteet mm.: China.org.cn: Joint Trilateral Statement by the People’s Republic of China, the Kingdom of Saudi Arabia, and the Islamic Republic of Iran
Tämä kirjoitus on käännös englanninkielisestä artikkelistani joka ensinnä ilmestyi Conflicts by Ariel Rusila -blogissa.
Reblogged this on Ariel Rusilan Konfliktit.
TykkääTykkää