Hamas osaltaan tappoi Gazan siviilejä
Amnesty International julkisti 26.3.2015 raporttinsa joka selventää viimekesäisen Gazan konfliktin siviiliuhrien aiheuttajaa. Konfliktin aikana yksi eniten julkisuudessa olleista turmista oli 13 siviilin, joista 11 lapsia, kuolema Al-Shafin pakolaisleirissä 28 heinäkuuta … Lue loppuun
Yrityselämä diplomatian edelle?
Johtuen Israelin nykyisen ja todennäköisesti tulevan pääministeri Netanyahun lausunnoista ennen viime vaaleja sekä odotettavissa olevan oikeistohallituksen koostumuksesta on lähitulevaisuudessa epätodennäköistä eteneminen virallisissa neuvotteluissa ns. kahden valtion mallin pohjalta – tai … Lue loppuun
Knesset 2015: Vaalien jälkeen…
Israelin äänestäjät antoivat PM Benjamin Netanyahulle vakuuttavan voiton tiistain [17th 03.2015] vaaleissa vastoin viimeisiä ennusteita ja jopa ovensuukyselyitä. Voittajaksi ennustettu Siionistinen Unioni voitti kaavailujen mukaisesti 24 paikkaa lisäten paikkamääräänsä kolmella. PM Netanyahulle kaavailtu tappio … Lue loppuun
Knesset 2015: Vaalipäivä
Tänään [17.3.2015] on Israelissa äänestyspäivä uuden Knessetin valitsemiseksi. Äänestyspaikat sulkeutuvat kymmeneltä illalla ja tällöin julkaistaan ensimmäiset ns exit poll –gallupit ja saadaan aavistus vaalien voittajista ja häviäjistä. Lopullisen tuloksen odotetaan … Lue loppuun
Knesset 2015: Ennakkoasetelma
Israelin muutaman päivän päästä äänestettävästä tulevasta Knessetistä on muodostumassa hyvinkin mielenkiintoinen skenaario. Viimeisten mielipidetiedustelujen mukaan voi olla hyvinkin mahdollista että PM Netanjahun keskusta-oikeistolainen Likud-puolue häviää vaalit Isaac Herzogin (työväenpuolue Labor) … Lue loppuun
Knesset 2015: Puolueiden konfliktiasetelmat
Alla olevassa infograafissa on esitettynä Israelin puolueiden kannat ennen vuoden 2015 parlamenttivaaleja suhteessa lähi-idän konfliktiin. Asetelma on – puolueen nimen ja sen johtohahmojen jälkeen – tiivistetty neljään pääteemaan eli Jerusalemiin, ns setlementteihin, … Lue loppuun
Red-Med kanaali
Tieteen ja insinööritaidon supervalta Israelissa harkitaan oman Suezin kanavan rakentamista Ashkelonista Eilatiin, jolla helpotettaisiin Egyptin omistaman kanavan kapasiteettia ja ehkä nopeutettaisiin liikennettä. Kanava kulkisi ensin Jordanin uomaa pitkin 80 km … Lue loppuun
Historiasta: Beilin-Abu Mazen dokumentti
Vuonna 1993 Arafatin varamies – Abu Mazen (Mahmoud Abbas) – aloitti salaiset neuvottelut Israelin varaulkoministeri Yossi Beilinin kanssa lähi-idän konfliktin ratkaisemiseksi. Tuloksena oli vajaa kaksikymmentä vuotta sitten ns. Beilin-Abu Mazen … Lue loppuun
Op-Ed: Gazan siviiliuhrien analysointia
Viime Gazan konfliktin aikaan – kesällä 2014 – kirjoitin (Peculiarities of Operation Protective Edge ) operaatio ”Protective Edgen” erityispiirteistä koskien mm siviiliuhrien määrän mahdollista kasvua suhteessa aseellisiin taistelijoihin ja toisaalta suhteessa … Lue loppuun
Egypti Hamasia nujertamassa
Egyptin oikeus teki merkittävän päätöksen määritellä Hamas terroristiryhmäksi. Mikä merkittävintä ko päätös ei erottele toisistaan Hamasin sotilaallista siipeä (al-Qassamin prikaatit) Hamasin poliittisesta siivestä. Egyptin presidentti Abdel-Fattah al-Sisi osoittaa muutenkin merkittävää … Lue loppuun
Israelin parlamenttivaalit 2015: Yleistiedot vaalijärjestelmästä
Israelin parlamenttivaalit 2015: Yleistiedot vaalijärjestelmästä Israelin tulevien parlamenttivaalien vaalipäivä on 17.3.2015. Näissä vaaleissa valitaan 20. Knessetin eli Israelin parlamentin edustajisto ja hallitus. Mistä vaaleissa on kysymys? Tulevat vaalit käydään tiistaina … Lue loppuun