Ariel turvamuurin sisään
“We can’t arrive at an agreement with the Palestinians, but we can at least separate the two peoples.” (Isaac Herzog Arielissa) Arielin asukkaat ansaitsevat saman suojan kuin Tel Avivinkin asukkaat … Lue loppuun
Rauhanintifadakin mahdollista
Puukkointifadan ja sen vastatoimien ohella Israelissa on mahdollista myös toisenlainen, rauhanomainen, rinnakkaiselo. Negevin alueella Rahat’in beduiinikylässä toimivaa SodaStreamin monietnistä laitosta voi pitää jopa rauhan malliesimerkkinä osoituksena siitä että eri eri … Lue loppuun
Kolmiodraama Krim, Ukraina ja juutalaiset
Jerusalem Post raportoi Ukrainan syyttäjäviraston käynnistäneen rikostutkinnan Israelin Shas -puolueen MK Ya’acov Margi’n helmikuussa 2016 Krimille tekemästä vierailusta. Syyttäjäviraston mukaan kyse on laittomasta saapumisesta Venäjään vuonna 2014 liittyneelle alueelle. Tarkoituksena … Lue loppuun
Israelin aseteollisuus kehityksen kärjessä
Puolustusteollisuus on Israelissa strategisesti tärkeä sektori ja lisäksi suuri työantaja. Arvioiden mukaan 150,000 israelilaista kotitaloutta tai noin 10 % väestöstä on taloudellisesti riippuvainen puolustusteollisuudesta. Vuonna 2012 Israel sai asekaupasta tuloja $1,000 … Lue loppuun
Labour hyväksyi Herzog’n suunnitelman
Israelin vasemmiston Labor -puolue, joka yhdessä Hatnuah –puolueen kanssa muodostaa Sionistisen Unionin, hyväksyi [15.02.2016] oppositiojohtaja Isaac Herzogin suunnitelman erottaa israelilaiset palestiinalaisista vetäytymällä Israelin yksipuolisella päätöksellä pääosista Länsirantaa turvamuurin suojaan. Herzog’n … Lue loppuun
Gazan ’tunnelisodan’ dead line lähestyy
YNetNews’n mukaan USA on investoimassa $120 miljoonaa Israelin tunnelivaroitusjärjestelmään . Investoinnin tarkoituksena on kehittää ja tuotteistaa tunneleiden havaitsemista koskevaa israelilaisinnovaatioita yhteistyössä Israelin puolustusministeriön kanssa joka panostaa vastaavan rahasumman. Israelin anti-tunneli … Lue loppuun
Pilakuvia holokaustista
Teheranissa sijaitseva pilakuva ja karikatyyriyhteisö ‘Irancartoon’ aikoo jälleen järjestää kansainvälisen pilakuvakilpailun aiheenaaan holokausti; karikatyyrien erityisteemana puolestaan on Israelin pääninisteri Netanyahu. Kilpailun huipentuma on Teheranissa kesäkuussa 2016 ja sen palkinnot ovat … Lue loppuun
Palestiinalaispoliisi hyökkäsi IDF:n sotilaita vastaan
Kolme israelilaissotilasta haavoittui palestiinalaispoliisin avattua tulen heitä vastaan lähellä Beit El’ä Länsirannalla 31.1.2016. Amjad Sukari, Palestiinalaishallinnon [PA] poliisiupseeri, ryhtyi tulittamaan tarkastuspisteellä ja tuli ammutuksi IDF:n sotilaan toimesta. (Lähde: Ha’aretz) Amjad Sukari on toinen … Lue loppuun