ARBEL tuplaa pienaseiden osumatarkkuuden
IWI (Israel Weapon Industries) on esitellyt ARBEL-tietokonejärjestelmän, joka mahdollistaa kevyiden konekiväärien (LMG) ja rynnäkkökiväärien tarkkuuden dramaattisen lisäämisen erityisesti lyhytkestoisissa tilanteissa ilman, että se juurikaan vaikuttaa koulutukseen tai asehuoltoon. ARBEL pystyy … Lue loppuun
Isfahanin isku antoi vihreän valon Rafahin operaatiolle
Jerusalem Post on vahvistanut, että Israelin ilmavoimien lentokoneista laukaistut pitkän kantaman ohjukset aiheuttivat 19/4/2024 tehdyn hyökkäyksen Iranin ilmavoimien laitokseen Isfahanissa. Isku oli maltillinen, tuhot ja jälkiseuraukset jäänevät pieniksi. Ilmaiskua edeltäneen … Lue loppuun
EP palestiinalaisten vihakoulutusta vastaan
Euroopan parlamentti äänesti viime viikon torstaina [11.4.2024] päätöslauselman puolesta, joka sisälsi taloudellisen tuen koulutukseen palestiinalaisalueilla. Päätöslauselmaan sisältyi myös uudistustoimenpiteitä, joilla halutaan estää palestiinalaisten vihakoulutus. Äänestyksellä varmistettiin myös, että nuorille opiskelijoille … Lue loppuun
Iranin kostohyökkäys epäonnistui kahdella tapaa
ran ja sen Jemenistä, Syyriasta, Libanonista ja Irakista toimivat välikädet aloittivat viikonloppuna (14/15.04.2024) ennennäkemättömän ilmahyökkäyksen Israelia vastaan. Iran liittolaisineen laukaisi 180 räjähtävää dronea, 120 ballistista ohjusta ja 30 risteilyohjusta. Kyseessä … Lue loppuun
Gazan panttivankitilanne
Gazan panttivankitilannetta pyrittiin ratkaisemaan neuvotteluteitse ennen Ramadanin alkua, jotain edistystä tapahtui mutta sopimusta ei syntynyt eikä yhtään kidnapattua saatu takaisin. Vankien vapautus asevoimin tuotti likimain yhtä huonon tuloksen, vain yksi … Lue loppuun
Gazan useat totuudet
Gazan humanitaarisen kriisin ohella pääsiäisenä nousi esiin erityisesti aprillipäivänänä loppuneet taistelut al-Shifaan sairaalassa. Seurasin tilannekuvauksia tuntikausia al-Jazeeran, DW:n, BBC:n ja IDF:n kuvamateriaalien pohjalta. Mitenkään yllätyksettömästi Al-Jazeeran uutisointi poikkesi suuresti IDF:n … Lue loppuun