Verirahoista ja terrorismin ihannoinnista
Viime keväänä Suomessakin keskusteltiin aina eduskuntaa myöten siitä rahoittaako Suomi budjettivaroin jihadismia mm palestiinalaisalueilla (Suomen tuki palestiinalaisten vihakoulutukselle selvitettävänä [Op-Ed] ). Asia lienee hiljaisuudesta päätellen selvitettävänä edelleenkin eli lopputuloksena on … Lue loppuun
Aselevon toteutus alkoi väkivaltaisesti – Israelin hallitus hajoamassa
Hamasin ja Israelin välinen Egyptin välityksellä suunniteltu aselepo – Hudna – hyväksyttiin ainakin epävirallisesti sekä Israelin että Hamasin johdossa tiistaina 13.11.2018. Aselevon alla Gazan ja Israelin välit kuitenkin eskaloituivat sodan partaalle … Lue loppuun
Hamas-Israel -sopimus edistymässä
Hamasin ja Israelin välinen, pääosin Egyptin välityksellä, uusin pitkäkestoiseksi suunniteltu aselepo – Hudna – on ollut vireillä jo yli puoli vuotta eli sitten ns. ”Suuren Paluumarssi” -kampanjan käynnistyksestä lukien. Nyt … Lue loppuun
Tanska lopettaa BDS:n rahoittamisen
Tanska ei enää rahoita terroristeihin siteitä omaavia järjestöjä eikä toimia joilla Israelin olemassaolo kieltäviä tai sitä pyritään boikotoimaan. Tanskan ulkoministeri Anders Samuelsen tiedotti uudesta politiikasta lokakuussa 2018 julkaistussa dokumentissa [”Explanations … Lue loppuun