Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449
Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Amnesty International julkaisi 26.5.2015 raportin syyttäen siinä Gazassa valtaapitävää Hamasia sotarikoksina pidettävistä vähintään 23 palestiinalaisen tappamisesta ja useiden tusinoiden muiden kiduttamisesta viime kesän ”Protective Edge” operaation aikana.
Raportin mukaan Hamas käytti 50 päivää Israelin kanssa kestänyttä konfliktia hyväkseen ’tasatakseen tilejä’ poliittisten kilpailijoidensa kanssa. Useimmat telotetuista ja kidutetuista uhreista olivat ilmeisesti länsirannalla valtaapitävän Fatahin jäseniä tai kannattajia käsittäen myös aiempia Palestiinalaishallinnon turvallisuuspalvelun jäseniä.Amnestyn mukaan [sota]rikokset oli suunniteltu kostoksi sekä levittämään pelkoa Gazan kaistaleella. Yhtään näihin rikoksiin syyllistynyttä ei ole pantu teoista vastuuseen joka kuvastaa sitä että teot olivat määrätty tai hyväksytty Hamasin viranomaisten toimesta. Palestiinalaishallinto liittyi hiljattain kansainväliseen rikosoikeuteen [ICC] tarkoituksenaan syyttää israelilaisia upseereita viime kesän operation aikaisista sotarikoksista vaikka Israelin puolustusvoimat [IDF] on jo aloittanut oikeusprosessit useista silloisista tapahtumista.
Lähde BICOM
Op-Ed kommenttini: Olen aiemmin käsitellyt operaatio ‘Protective Edgen’ siviilituhoja artikkeleissani:
Nyt julkaistu Amnestyn raportti sekä selventää kuvaa Gazan uhreista viime kesän operaation aikana että vahvistaa aiemmin esittämiäni näkemyksiä. Tiivistetysti mielestäni IDF toteutti myös operaatio ’Protective Edgen’ aikana poikkeuksellisen laajalti eri käytänteitä minimoidakseen siviilituhot ja itse asiassa olevan maailman johtava valtio näiden käytänteiden kehittämisessä ja soveltamisessa ja sattuneiden virheiden korjauksessa. Vastapuoli Hamas puolestaan edustaa toista ääripäätä sen koko strategian pohjautuessa terroriin Israelin siviiliväestöä kohtaan ja kuten viime raportit vahvistavat sen terrorisoidessa myös omaa väestöään.
Reblogged this on Ari Rusilan Konfliktit.
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: Raportti: Gazan konflikti 2014 | Ariel
Päivitysilmoitus: MMM Israel 2015 | Ariel