Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449
Perjantaina aamuyöstä [16.10.2015] noin 150 palestiinalaista hyökkäsi Joosefin hautamuistomerkille Nablus’ssa Samariassa sytyttäen sillä sijaitsevat rakennukset palamaan ‘molotovin koktaileilla’. Henkilövahingoilta vältyttiin mutta itse muistomerkki sai merkittäviä vaurioita. Joosefin hautamuistomerkki sijaitsee Palestiinalaishallinnon [PA] alaisella alueella mutta ajoittain Israelin armeija [IDF] koordinoi sen kanssa juutalaisten rukoilijoiden vierailuja muistomerkillä. Palestiinalainen palokunta sammutti tulipalon ja palestiinalaispoliisit hajoittivat väkijoukon ennen Israelin turvallisuusviranomaisten saapumista. IDF on vakuuttanut kunnostavansa muistomerkin entiselleen pyhiinvaeltajien vierailujen jatkamiseksi. Lähde: BICOM .
Sekä juutalaiset että muslimit pitävät kohdetta raamatullisen hahmo Joosefin – Jaakobinpoika – hautapaikkana; itse fyysinen muistomerkki nykymuodossaan on vuodelta 1868. Oslon sopimusten [1995] mukaan Nablus siirtyi Palestiinalaishallinnon alaisuuteen IDF’n kuitenkin ottaessa vastuun erinäisten uskonnollisten kohteiden suojelusta. Vuoden 2000 intifadan edellä IDF oli siirtänyt vastuun vartioinnista PA:lle ja intifadan aikana muistomerkkiä ryöstettiin ja tuhottiin. Vuonna 2002 Israelin operaation ‘Defensive Shield’ Suojakilpi aikana alue väliaikaisesti palautui Israelille ja 2009-2010 muistomerkki kunnostettiin ja sisustettiin entiselleen ja juutalaiset pyhiinvaeltajat palasivat; vierailut oli tosin rajattu yöaikaan kerran kuukaudessa IDF:n suojeluksessa.
Aiemmin aiheesta Gazan terroristien hyökkäys Länsirannalla estetty
Reblogged this on Ari Rusilan Konfliktit.
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: Länsirannan terrorin 10 valhetta | Ariel
Päivitysilmoitus: Hamasin terrorisolu kiinni Länsirannalla | Ariel
Päivitysilmoitus: MMM Israel 2015 | Ariel