Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449
Gazassa palveleville Israelin armeijan (IDF) sotilaille on jaettu viime päivinä 10 000 ainutlaatuista korttipakkaa, joista jokaisessa oli 52 kuvaa Hamasin merkittävimmistä johtohenkilöistä, mukaan lukien Yahya Sinwar – terroristiryhmän johtaja Gazan kaistalla – ja sen sotilassiiven päällikkö Mohammed Deif.
Kortit toimivat taistelussa ensinnäkin sotilaiden tunnistustyökaluna. Toiseksi, pakka edustaa tavoitetta joko eliminoida tai vangita kaikki kuvatut Hamasin johtajat, mikä määrittelee sodan selkeän lopputuloksen. Lisäksi tällä aloitteella pyritään saattamaan bunkkereissa ja tunneleissa piileskelevät korkeat Hamas-johtajat pois tasapainosta osoittamalla IDF:n päättäväisyyttä eliminoida heidät.
Hamasin heikentämiseksi entisestään kortit ”alentavat” tarkoituksella joitakin sen vanhempia jäseniä nöyryytyskeinona. Esimerkiksi Yahya Sinwar kuvataan herttakuningattarena kuninkaan, ässän tai jokerin sijaan. Yahya Sinwar, Hamasin johtaja Gazassa, nähdään Israelissa sosiopaattina, jolla on paisunut ego, joka ei juurikaan kunnioita. Palestiinan kansalaisten hyvinvointia.
Ässiä korttipakassa ovat Ismail Haniyeh ja Khaled Mashal, terroristijärjestön politbyroon nykyiset ja entiset johtajat, jotka molemmat asuvat luksushotelleissa Dohassa, sekä Marwan Issa, ryhmän sotilassiiven edustaja politbyroossa. Sinwarin veli Muhammad on Black Jack. Jokeri on sopivasti Mohammed Deif. Pakassa on 10 korttia johtajista, jotka on jo eliminoitu.
Esimerkkejä jo tapetuista:
Johtajien ohella arviolta noin 5000-7000 Hamasin taistelijaa on kuollut vastaten noin viidesosaa kokonaisvoimasta. Luvut ovat melko hyvin suhteessa tuhottuun tunneliverkostoon eli 500 kilometrin Gaza metrosta on vasta tuhottu siitäkin viidennes eli noin 100 km. Israelin hallituksen ja IDF:n tavoitteiden osalta työ näyttäisi siis olevan alkuvaiheessaan ja sen loppuunsaattamisen arvioidaan kestävän vielä 2-12 kuukautta riippuen mm mahdollisista taktisista tai humanitaarisista tulitauoista.
Lähteenä mm: themedialine , this is beirut , youtube , Times of Israel , ynetnews
Kirjoitus ensinnä ilmestyi Ariel-Israelista suomeksi -verkkojulkaisussa.
Tervehdys Ariel
Kiitos sähköposteista joita olet minulle lähettänyt. Sain sinulta eilen postia ja ajattelin lähettää sitä eteenpäin, mutta hölmöilin. Voisitko laittaa minulle toisen samanlaisen, kiitos.
Terveisin Teuvo
TykkääTykkää
Hei, tätäkö tarkoitit: Täytetäänkö Gazan tunnelit merivedellä? terveisin
| | | | | | | | Ariel Rusila MA, Blogger, Freelancer, Free political analyst at Ariel-Israelista suomeksi & Conflicts by Ariel Rusila | +358(0)406837654 | rusilaari@yahoo.se | | http://arirusila.wordpress.com and https://arielfi.wordpress.com | | Polttolinja 17 B 10, 40520 Jyvaskyla, Finland |
|
|
|
|
|
|
| | | |
| Ariel-Israelista suomeksi Täytetäänkö Gazan tunnelit merivedellä? |
| | | | | |
|
| | | | Täytetäänkö Gazan tunnelit merivedellä?
“The flood overtook them as they were wrongdoers.” (Quranic verse) Khan Younisin asukkaat ovat kertoneet Israeli… |
|
|
|
| | |
TykkääTykkää
Hei Joo, tuota tarkoitan, kiitos.
Terv. Teuvo
TykkääTykkää