Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449
Kyynikko saattaisi ajatella kyseessä olevan vain taktinen poliittinen liike. Mielestäni tästä ei nyt ole kyse, sillä Putinin tiedetään kauan vastustaneen antisemitismiä silloinkin kun se ei välttämättä ole edistänyt hänen urakehitystään vaan päinvastoin uhannut sitä. Viime vuosina väkivaltaiset hyökkäykset juutalaisia vastaan ovat vähentyneet ja Putin on pitkään myös ylläpitänyt lämpimiä suhteita Israeliin. Viime aikoina Venäjällä ovat lisääntyneet anti-islamilaiset asenteet varsinkin Siinailla tapahtuneen venäläiskoneen pudotuksen myötä vaikkakin Putin Israelin ohella on jatkuvasti omannut hyvät suhteet myös Iraniin.
Venäjän päärabbi Berel Lazar pitää uutta lakia hyvin tärkeänä taistelussa venäläistä antisemitismiä vastaan; hän kiittikin siitä sekä presidentti Putinia että duumaa.
Venäjällä ja Neuvostoliitolla on pitkä ja verinen historia juutalaisvastaisuudessa. Venäjä tsaarit säätivät usein antisemiittisiä lakeja asettaen juutalaiset syrjinnän kohteeksi ja pakottaen näitä elämään asutuksissa kaukana isommista kaupungeista. Sana ’pogram’ – joukkovaino – tulee alun perin Venäjältä viitaten ei-juutalaisten väkivaltaisiin hyökkäyksiin juutalaisia vastaan. Yksi ensimmäisiä pogrameja tapahtui Odessassa 1821 ja myöhemmin mm 1881 venäläisten syytettyä juutalaisia tsaari Aleksanteri II salamurhasta. Tapahtumat johtivat juutalaisten joukkomuuttoon Yhdysvaltoihin ja Palestiinaan.
Neuvostoliitossa antisemitismi korostui erityisesti vuoden 1948 jälkeen jolloin erityisesti juutalaistaiteilijat joutuivat vainon kohteeksi; huipentumana oli ns “Doctors’ trials”, jossa osin juutalaisista koostuvaa lääkäriryhmää syytettiin salaliitosta murhata Stalin.
Stalinin kuoleman jälkeen tilanne normalisoitui mutta vuoden 1967 ”Kuuden päivän sota” heikensi Neuvostoliiton ja Israelin välejä. Vuoden 1988 jälkeen maiden välit alkoivat jälleen lämmetä. Syynä oli etelä-Venäjällä tapahtunut bussikaappaus jossa kaappaajat saivat kiristettyä itselleen Israeliin vievän lentokoneen. Terroristien yllätykseksi Israelin viranomaiset palauttivat heidät välittömästi Neuvostoliittoon.
Neuvostoaikainen antisemitismi ei ole palannut virallisena valtion politiikkana Venäjälle vaikka yksittäiset poliitikot ajoittain saattavatkin käyttää sitä omien pyrkimystensä edistämiseen. Sen sijaan 1999-luvun lopulla sekä kansallisella että paikallisella tasolla saavutti suosiota juutalaisten syyttäminen Venäjän taloudellisten ja sosiaalisten ongelmien lähteenä.
Vladimir Putinin lämpimät suhteet juutalaisyhteisöön pohjannevat hänen lapsuusajan kokemuksiinsa monista juutalaisystävistä, naapurustosta ja perhetuttavista. Näillä kokemuksilla lienee vaikutuksensa mm siihen, että myöhemmin ollessaan Pietarin varapormestari hän uskaltautui myöntämään luvan juutalaiskoulun avaamiseen vaikka tämä ei toimivaltaansa kuulunutkaan.
Putinin nousu alkoi vuonna 1999 hänen otettua kovan linjan separatisteja ja islamilaisia radikaaleja vastaan Tsetseniassa. Mallinaan hän piti israelilaista lähestymistapaa jonka mukaan pehmeys tai joustavuus terroristeja kohtaan johtaa vain väkivaltakierteen syvenemiseen. Sama kova linja näkyi seuraavana vuonna Moskovan teatterikaappauksessa ja Beslanin koulukaappauksessa.
Yksi hyvä esimerkki juutalaisyhteisöön suhtautumisesta Putinin ajan Venäjällä on Moskovassa vuonna 2012 avattu Juutalaismuseo [Jewish Museum and Tolerance Center] joka kuuluu alallaan maailman suurimpiin. Putin osallistui myös henkilökohtaisesti hankkeen toteutumiseen.
9. heinäkuuta 2014 presidentti Putin tapasi Venäjän päärabbi Berel Lazarin keskustellakseen yhteisistä toimista taistelussa antisemitismiä, ksenofobiaa ja uusnatsismia vastaan; tapaamiseen osallistui rabbeja myös Israelista, Itävallasta, Belgiasta, Saksasta, Italiasta, Alankomaista ja Ranskasta. Berel Lazar lausui ajatuksinaan mm seuraavaa:
Venäjällä ihmiset ovat huolissaan uusnatsismista, Holokaustin kieltämisestä ja revisionistisista IIMS:n arvioista. Monien maiden johtajat ovat näistä asioista mieluummin hiljaa mutta Venäjällä niitä käsitellään avoimesti. Huomenna lennämme Sevastopoliin, jossa muistelemme jälleen kerran 6 miljoonaa kuollutta juutalaista… meille on hyvin palkitsevaa nähdä kuinka Venäjällä, jossa juutalainen elämäntapa oli aiemmin kiellettyä, elää tänä päivänä dynaaminen juutalaisyhteisö. Olemme hallinnolle kiitollisia saamastamme tuesta ja taistelusta antisemitismiä vastaan.
Monia juutalaisia instituutioita on perustettu Putinin hallinnon aikana ja monet juutalaisjohtajat, jotka eivät kaikki ole Putinin kannattajia, myöntävät hänellä olevan nolla-toleranssi venäläiselle antisemitismille.
Putinin hallinto on pitkään pelannut neuvostonostalgian kortilla; venäläismedia saa neuvostohistorian näyttämään liki loisteliaalta. Krimin palautus, Syyrian ilmaiskut ja kansainvälinen yhteistyö Iranin ydinohjelman suhteen ovat palauttaneet Venäjän geopoliittista asemaa. Olennaista neuvostohistorian arvonnousussa on sen puuttuva antisemiittinen komponentti.
Nyky-Venäjällä ei näytä olevan mitään suurimittakaavaista antisemitismiä, pikemminkin päinvastoin. Tutkimuslaitos Levada-Center osoittaa venäläisväestön suhtautuvan hyvinkin myönteisesti Israeliin.
Israelin ja Venäjän hallitustason yhteistyö ja toistensa strategisten etujen ymmärtäminen näyttää myös reilulta ja vuorovaikutteiselta. Israel mm pidättyi äänestämästä kun YK:n yleiskokouksen enemmistö otti Venäjälle kriittistä kantaa Krimin tilanteeseen 27.3.2014. Vladimir Putin on presidenttinä tehnyt kaksi virallista vierailua Israeliin eli tuplasti enemmän kuin presidentti Obama. Viimeaikaiset Putinin ja Netanyahun tapaamiset, asevoimien koordinaatio Syyrian suhteen ja lähemmät taloudelliset suhteet näyttävät vahvistavan yhteistyötä entisestään maiden välillä. Kuitenkin nähdäkseni nimenomaan Venäjän taistelu antisemitismiä vastaan luo todellista sisältöä ruohonjuuritason yhteistyölle maiden ja kansalaisten välillä.
Suomenkielinen artikkeli ensinnä julkaistu Ariel -sivustolla; aiheesta laajemmin alkuperäisessä pääblogin kirjoituksessa Putin Against Anti-Semitism
Reblogged this on Ari Rusilan Konfliktit.
TykkääTykkää
Ihan asiaa… mutta vuosi 1821 ei voi pitää paikkaansa Aleksanteri II:n murhavuotena… 60 vuotta lisää, kiitos!
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: MMM Israel 2015 | Ariel
Päivitysilmoitus: WWW Israel 2015 | Ariel
Päivitysilmoitus: Kolmiodraama Krim, Ukraina ja juutalaiset | Ariel
Päivitysilmoitus: Netanyahu Kremlissä Syyrian tiimoilta | Ariel
Päivitysilmoitus: Juutalaisyliopisto Moskovaan | Ariel - Israelista suomeksi