Ariel

Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449

UNESCO ”lahjoitti” Temppelivuoren muslimeille

anti-semitismUNESCO:n hallitus äänesti 18.10.2016 Pariisissa päättäen kieltää kaikki juutalaisten yhteydet Temppelivuoreen ja Länsimuuriin.  Kauttaaltaan poliittinen päätös käyttää perinteisistä juutalaisten kohteista niiden musliminimiä syyttäen lisäksi Israelia miehitysvallaksi ja vaatien Israelia tekemään tarvittavat toimet estääkseen provosoivat loukkaukset Al-Aksa moskeijan ja Haram Al-Sharifin pyhyyttä ja kunniaa vastaan. 

Palestiinalaishallinnon tukema päätöslauselma näyttää  olevan seurausta sitä ajaneiden laajennushaluisten jihadia kannattavien  OIC:n jäsenmaitten –  Algeria, Egypti, Libanon, Marokko, Oman, Qatar ja Sudan – pyrkimyksistä. OIC on voimakas  57 muslimimaan blokkia YK:ssa valvova Islamilainen yhteistoimintajärjestö.   Päätöslauselma hyväksyttiin äänen 24 -6; 26 muun maan pidättyessä. Kuusi vastaan äänestänyttä maata olivat: USA, UK, Saksa, Hollanti, Liettua ja Viro. 

UNESCOn päätöksessä myönteistä voi nähdä siinä, että enemmän maita pidättyi äänestämästä kuin sitä tukemasta mutta ykeisemmin israelilaisnäkökulmasta sitä kuitenkin pidetään voittona terrorismille.

Hillel Neuer, executive director of UN Watch, on the #UNESCO #Jerusalem vote | TV interview on i24News:

 

YK:n puolueellisuus

“The Arab States do not want to solve the refugee problem. They want to keep it as an open sore, as an affront to the United Nations and as a weapon against Israel. Arab leaders don’t give a damn whether the refugees live or die.” – Alexander Galloway, director of UNRWA in Jordan, 1952

14520623_10153783355346561_7679985798303229245_n

UNESCO on valitettavasti vain viimeisin esimerkki YK:n kielteisestä asenteesta Israelia kohtaan.  Vaikka Israelia voikin pitää lähi-idän ainoana todellisena demokratiana valtio rutiininomaisesti saa osakseen kritiikkiä YK:n taholta enemmän kuin mikään muu valtio.  Vaikutusvaltainen arabivaltioiden blokki tuottaa ainutta juutalaisvaltiota  yksipuolisesti tuomitsevia päätöksiä. 

emergencyssxfoiIsraelin mm ainoana valtiona todettiin rikkovan ns. terveysoikeuksia  WHO (YK:n terveysorganisaatio) vuosikokouksessa toukokuussa 2015.  Tämä siitä huolimatta että Israelin sairaalat hoitavat jatkuvasti loukkaantuneita syyrialaisia ja palestiinalaisia.  Sen sijaan mm Jemenin, Saudi Arabian, Syyrian, Irakin, Libyan tai Pohjois-Korean terveyspalveluissa ei ollut mitään huomautettavaa.

UNHRC (YK:n ihmisoikeuselin) piti Israelia maaliskuussa 2016 törkeimpänä ihmisoikeuksien loukkaajana maailmassa antaen maalle viisi huomautusta ja vain yhden Syyrialle, Pohjois-Korealle ja Iranille eikä yhtään esimerkiksi Saudi Arabialle tai Kiinalle.   Räikein esimerkki puolueellisuudesta on, että UNHRC:n vuosikokousagendalla vuosittain on Israelia varten pykälä 7 koskien keskustelua Israelin ihmisoikeuksista;  millekään muulle maalle ei ole suotu vastaavaa ”kunniaa”.  

Paras esimerkki YK:n puolueellisuudesta lienee UNRWA (YK:n ’palestiinalais’ pakolaisvirasto). UNRWA:n toiminta perinnöllisestä pakolaisasemasta perustuu täysin toiselle kriteerille kuin YK:n pääasiallisen pakolaisapuviraston – UNHCR:n – , jonka toiminta tähtää pakolaisten asuttamiseen joko kohdemaissaan tai palaamaan entisille kotialueilleen olojen rauhoituttua. Palestiinalaispakolaisia ei edes yritetä integroida niihin maihin, joissa he asuvat, heidän työ- ja omistusoikeutensa on rajoitettu eikä heille anneta kansalaisuusoikeutta.

UNRWA:n toiminta erityisesti Gazassa on herättänyt Israelissa kritiikkiä, sillä sen tukemilla lasten kesäleireillä pienille lapsille opetetaan radikalismin ohella sotaleikkejä ja aseitten käsittelyä. Edelleen viimekesäisen Gazan konfliktin aikana kouluja käytettiin tukikohtina ja aseitten ja rakettien varastoina. Asian tultua julkiseksi Hamas haki aseet pois kouluista ja klinikoilta, joista löydettiin myös useita hyökkäystunneleitten suuaukkoja. Yksi UNRWA:n klinikoista oli lisäksi ansoitettu surmaten kolme IDF:n sotilasta. Lähde: Arutz Sheva

  

coexist

[Lähteet ja lisää mm WND,  BICOM UN Watch  ]


Aiheesta laajemmin  Conflicts By Ari Rusila blogissa julkaistussa kirjoituksessa

UNESCO: The Temple Mount Is Sacred Only To Muslims

Advertisements

3 comments on “UNESCO ”lahjoitti” Temppelivuoren muslimeille

  1. Leevi Kakko
    25/10/2016

    Ei semmoista voi luovuttaa tai lahjoittaa mitä ei omista.

    Tykkää

  2. Päivitysilmoitus: MMM Israel 2016: Ariel -vuosikerta | Ariel

  3. Päivitysilmoitus: MMM Israel 2016: Ariel -vuosikerta | Ari Rusilan Konfliktit

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Information

This entry was posted on 24/10/2016 by in Politiikka and tagged , , .

RSS The Jerusalem Center for Public Affairs

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

RSS Puolustus/IDF

  • On tapahtunut virhe; syötteen palvelin ei luultavasti vastaa. Yritä myöhemmin uudestaan.

Watch daily interviews covering the best of Israeli technology, culture and innovation

Click here to Watch

Follow me on Twitter

Kirjoita sähköpostiosoitteesi seurataksesi tätä sivustoa ja saadaksesi sähköposti-ilmoituksen sen tapahtumista.

Liity 221 muun seuraajan joukkoon

About Author

OmakuvaidfroundAri Rusila is a blogger and former development project management expert from Finland with a special interest in the Balkan region. His other interests include geopolitics, conflicts and The Great Middle East.

Ariel webpage [ ISSN 2342-8449 ] gives in Finnish language background information about Israeli politics, defence and society excluding religious themes.

Author's main blog is Conflicts By Ari Rusila [aka ex-BalkanBlog] - ISSN 2342-6675 - covers issues of conflicts and regionally the Balkans (esp. Serbia), the Black Sea region and MENA (the greater Middle East and North Africa and esp. Israel) regions as well EurAsia.

Member of

* Anna Lindh Foundation NW
* G.N.S. Press Association & European News Agency
* International Press Card
* EzineArticles Expert Author
* Authors.com
* Peace & Collaborative Development NW
* Take-A-Pen
* Suomi-Israel ry/Jyväskylä
International Solidarity Work (member of board)
* Left Alliance/FIN
* European Left/Agriculture WG

ISSN 2342-8449 / © / CC

logotC
%d bloggers like this: