Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449
Miehittämättömät maakulkuneuvot (UGV) ovat robotiikan kehittymisen myötä valtaamassa alaa erityisesti taistelukentillä mutta myös siviilielämässä kuten kaivostoiminnassa tai maataloudessa. IAI – Israel Aerospace Industries – on Israelin valtion omistama monialayhtiö joka ollut edelläkävijä myös tässä kehitystyössä jo 15 vuoden ajan; sen tuotteita alalla on mm RoBattle – miehittämätön taistelurobotti.
IsraelDefense -julkaisun haastattelussa yhtiön maarobottiyksikön johtaja Meir Shabtai kertoo että aina vuoteen 2009 saakka mm navigoinnissa oli monia ongelmia, viime vuosina teknologisia ongelmia on merkittävästi ratkaistu mutta puolustusteollisuuden asiakkaat eivät ole ole vielä täysin tietoisia edistysaskeleista. Yksi muutos alalla on siirtyminen tuotteista järjestelmiin. Kun aiemmin myytiin kulkuneuvo niin nyt myydään asiakkaalle räätälöity kokonaisratkaisu erilaisten operaatioitehtevien hoitamiseen.
UGV:ta , ”maarobotteja” voidaan käyttää erityisesti vaarallisissa, hämärissä tai likaisissa sotilasoperaatioissa kuten rajavalvonnassa, tavarankuljetuksissa, taisteluajoneuvojen hinauksessa, tiedonkeruussa vaarallisilla alueilla jne. Maakulkuneuvot voivat edetä pisteestä toiseen itsenäisesti ilman että niitä tarvitsee ohjata joystick’lla. Tämä ominaisuus vapauttaa operaattorin keskittymään vaikkapa sensoreihin ja asejärjestelmiin. Yksi haaste on maarobottien suhde miehitettyihin kulkuneuvoihin kuten panssari- ja miehistönkuljetusvaunuihin. Maarobetteja voidaan käyttää näiden edellä keräämässä tiedustelutietoa riskeeraamatta joukkoja.
Maakulkuneuvoja sotilasoperaatioissa uhkaavat mm panssarintorjuntaohjukset, maamiinat ja muut räjähteet. Miehitettyjen kulkuneuvojen passiivisen suojauksen tarkoitus on suojata miehistöä, maarobottien suojauksen tarkoitus on varmistaa kulkuneuvon toimivuus uhkien keskellä. Maarobottien tutka- ja asejärjestelmät puolestaan ovat osa niiden aktiivista suojausta jolla tunnistetaan maarobottiin kohdistuva tulitus, suunnataan asejärjestelmä kohteeseen ja tuhotaan uhka.
Yksi keskeisiä nykyhetken kysymyksiä robotiikkateollisuudessa on se kuka painaa laukaisinta. Nykyisin aseistetut maarobotit avaavat tulen operaattorinsa käskystä; lähivuosina on määriteltävä olosuhteet joissa robotti voisi avata tulen automaattisesti.
Jo nyt robotit voidaan varustaa asejärjestelmin, päivä- ja yönäköoptiikalla ja liittää niihin vaikkapa biometrisen tunnistuksen mahdollistava ohjelmisto mutta silti tarvitaan määrittely laukaisimen painajasta.
Sotilaalliseen käyttöön suunniteltuja järjestelmiä voidaan käyttää myös siviilissä kuten kaivosteollisuudessa ja maataloudessa. Robotit voivat työskennellä näilläkin aloilla jatkuvasti yötä päivää mahdollistaen tuotantolaitosten maksimaalisen hyödyntämisen.
Lähde: IsraelDefense
P.S:
IAI on kehittänyt myös miehittämättömän merikelpoisen sotaaluksen mallinimeltään KATANA. Allaolevassa (markkinointi)videossa aluksen ominaisuuksien esittelyä.
Kirjoitus ilmestynyt ensinnä Ariel-Israelista suomeksi verkkojulkaisussa.
Reblogged this on Ari Rusilan Konfliktit.
TykkääTykkää
Aihe on toisaalla herättänyt lievää keskustelua ja niinpä poimin sieltä tähän otteen kommentistani siitä miksi laukaisijalla on merkitystä.
Napin painajalla on väliä mm virhelaukaisujen välttämiseksi. Muistelen muutama kuukausi sitten Iron Domen aktivoituneen kun Gazasta ammuttiin raskaalla konekiväärillä Israeliin, laukaisulta vältyttiin koska asesysteemi on soveltumaton tämän uhan torjuntaan. Lisäksi virhelaukaisut tulevat kalliiksi kun torjuntaohjukset maksavat 50000-100000 taalaa kappaleelta. Ainakin vielä (kasvontunnistus automatiikka voi muuttaa tilannetta) tarvitaan ihmistä arvioimaan onko kyse vaarattomasta siviilistä vai siviiliasuisesta terroristista. Israelissa joskus voi olla siviileitä tukikohdan aidan läpi murtautumassa mutta vartija voi päättää ettei ampuminen kohti ole tarpeen arvioidessaan kyseessä olevan vain läheisen beduiinikylän huligaaneja varastelemaan menossa.
TykkääTykkää