Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449
Uutista koskien kansanedustaja Kontulan pidätystä Israelissa ja puheenjohtaja Anderssonin asiaa koskevaa lausuntoa, että rauhanomainen kansalaistoiminta on puolueen arvojen mukaista kommentoin Kansan Uutisissa seuraavasti:
Rauhanomainen kansalaistoiminta ihmisoikeuksien puolesta on ok ja sitä itsekin teen Israelin eteen. Koko maahan ylipäätään perustettiin kansainvälisen yhteisön tuella maailmanhistorian ehkä suurimman ihmisoikeusloukkauksen eli holokaustin jälkeen turvasatamaksi juutalaisille. Tämä tietysti ehkä loukkasi joitakin alueen arabiasukkaiden omistus- ym oikeuksia. Kun ympäröivät arabimaat heti itsenäisyysjulistusta seuraten hyökkäsivät juuri perustettuun Israeliin oli vuosien saatossa sotimisen seurauksena yli puoli miljoonaa alueen arabiasukasta jättänyt asuinsijansa israelilaisille ja puolestaan yli puoli miljoonaa juutalaista paennut vainoja suur-Lähi-idästä (ml pohjois-Afrikka) Israeliin ja muihin maihin.
Vihollisuudet ovat jatkuneet eri asteisina siitä saakka ja mm Gazassa valtaa pitäneet ryhmittymät ovat aina viimevuosiin halunneet ajaa juutalaiset/israelilaiset pois nyky-Israelista, harjoittavat samaan aikaan myös sotilaallista vihakoulutusta israelilaisia vastaan ja samalla rajoittaneet merkittävästi tavallisten gazalaisten ihmis- ja poliittisia oikeuksia. Lisäksi on tietty Iran joka on uhitellut pyyhkäisevänsä koko maan pois kartalta ja tälle uhalle vakavuutta on luotu mm Iranin ydinohjelmalla.
Israelin aseita on jouduttu kehittämään ja testaamaan mitä erilaisimpia uhkia vastaan jotta kansakunta voisi elää heille suodulla mitättömän pienellä kaistaleellaan. Siksipä mikäli Suomeenkin aseiden suhteen jotakin laatua tarvitaan niin sieltä sitä on saatavilla kuin myös muunkin yhteiskunnan tarpeisiin.
Kirjoitus ensinnä ilmestynyt Ariel -verkkojulkaisussa
Reblogged this on Ari Rusilan Konfliktit.
TykkääTykkää