Ariel – Israelista suomeksi

Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449

IDF:n tiedustelukeskukset siirtymässä Be’er Shevaan

Banished is the image of a large, autocratic war machine. Enter a fast-moving, tech-led organization with super-smart digs.

Korkea teknologia on kasvanut räjähdysmäisesti niin yksityisellä kuin sotilassektorillakin. Pysyäkseen osana kehitystä ovat kaikki arvostetut Israelin armeijan [IDF:n] tiedustelutukikohdat Negevissa muutaman vuoden sisällä. Päätös tukikohtien siirtämisestä etelään tehtiin kuluvan vuosituhannen alussa, kun Ariel Sharon oli pääministeri. Tämä oli osa yleistä strategiaa, joka sisälsi useiden eteläisten tukikohtien, kuten Zrifinin koulutustukikohtien (aiemmin Keski-Israelissa), ilmavoimien tukikohtien ja suurten logistiikkayksiköiden uudelleensijoittamisen.

ict

Credit: IDF

Tämän yleisen strategian kruununjalokivi oli armeijan ICT-osaston teknisten leirien keskittäminen valtavaan, innovatiiviseen rakennukseen Be’er Shevan uuden korkean teknologian puiston vieressä, aivan Ben Gurionin yliopiston vieressä ja arvostetuimpien tiedustelutukikohtien sijoitus Likit-risteysalueelle, noin 14 km kaupungista itään. Ideana on saavuttaa kehittämistyölle riittävä kriittinen massa kun armeija, huippuyliopisto ja korkean teknologian yritykset sekä start-upit kaikki sijaitsevat fyysisesti lähellä toisiaan.

Uusien sotilastukikohtien rakentamisen arvioidaan maksavan melkoiset omaisuudet, mutta olemassa olevien tukikohtien evakuoinnin odotetaan tuovan vieläkin enemmän. Itse tukikohtien alueet vapautuvat muuhun käyttöön ja useat tukikohtien liepeillä olevat alueet mm pohjoisessa Tel-Avivissa, Ramat Hasharonissa ja Herzliyassa alueilla vapautuvat rakennettaviksi koska nykyisin ne ovat rakennuskieltoalueita tukikohtien läheisyyden takia.

Muutto viivästyi vuosia puolustusministeriön ja valtiovarainministeriön rahakiistojen ja armeijan sisäisten erimielisyyksien takia vaikka jo vuonna 2006 oli perustettu erityishallinto asiaa hoitamaan. Armeijassa pelkona oli epäily siitä saadaanko huippuosaajat muuttamaan Tel-Avivin metropolista Negevin autiomaahan. Ensiaskeleina toteutettiin vuokra-alueet kybersodan eliittiyksikkö 8200:lle Be’er Shevan korkean teknologian puistossa ja tiedustelupalvelun kyberkoulun siirtäminen kaupunkiin.

negevdef

Credit: the Southern Relocation Department of Israel’s Ministry of Defense

”The soldiers to be transferred to Israel’s south “are the startup nation people. Our tech people — our tech front,” Lt. Col. Itai Sagi

Likitissä sijaitsevan tiedustelukompleksin on tarkoitus olla valtava projekti, sen kustannukset ovat vähintään 25 miljardia NIS eli yli 7 miljardia. Tukikohdassa työskentelee noin 12 tuhatta ihmistä kasarmien majoittaessa 5 000. Aiemmin syrjäisenä sijaintina pidetty Be’er Sheva houkutellee jatkossa nuoria lahjakkuuksia paitsi IDF:n tiedusteluyksiköiden työtehtävien takia myös siksi että tiedustelujoukot tarjoavat sotilailleen ohjelmia, joiden avulla he voivat opiskella Ben Gurion -yliopistossa, työskennellä korkean teknologian puistossa jo ollessaan palveluksessa ja ehkä palveluksen jälkeen perustaa ekosysteemin tuella start-upin ja ehkäpä tulevan yksisarvisen.

 

ictCamp

Ei mitenkään poikkeuksellista teknologiapuiston sijainti yliopiston ja Israelin armeijan teknologiakampuksen välissä


Puolustusteollisuuden innovaatiot Israelissa palvelevat globaalitason tuotekehitystä myös siviilimaailmassa. Esimerkiksi Be’er Shevassa sijaitsevan yrityksen [IBEX Technologies] Gasasta Israeliin johtavien hyökkäystunneleiden tutkintaan kehitettyä keksintöä – IBEX’s RoboSleeve – on sovellettu mm katastrofialueilla ensivaiheen apuvälineenä maanjäristysten, hurrikaanien ja sortuneiden kaivosten yhteydessä ja myös vesi-, jätevesi- ja kaasuputkistojen tarkastamisessa. High-Tech Parkissa toimivat jo sellaiset puolustusteollisuuden yritykset kuin Lockheed Martin, EMC, Elibit ja IBM.

Benny Ganzin mukaan Be’er Shevaan toteutuva ICT-kampus erittäin tärkeä hanke, joka vahvistaa Negeviä ja koko Israelin turvallisuutta päivittäen voimanrakennuksen kriittistä infrastruktuuria. Kokonaishankkeen – IDF:n tiedusteluorganisaatioiden keskittäminen Be’er Shevaan – päivitetty muuttopäivä on vuonna 2028. Nyt tiedusteluosaston energiaa voidaan ohjata niin varsinaisen muuton valmisteluun kuin todellisiin haasteisiin kuten Iraniin, joka jo on ydinmaa tai ainakin ydinkynnysmaa.

negevhigh

An aerial view of Beersheba’s Gav-Yam Negev Advanced Technologies Park. (photo credit: GAV-YAM NEGEV ADVANCED TECHNOLOGIES PARK)

Lähteet mm:IsraelDefense , Benny Gantzin kiertokirje


 

Kirjoitus ilmestynyt ensinnä Ariel – Israelista suomeksi verkkojulkaisussa.

One comment on “IDF:n tiedustelukeskukset siirtymässä Be’er Shevaan

  1. Ari Rusila
    09/01/2022

    Reblogged this on Ariel Rusilan Konfliktit.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tietoja

This entry was posted on 02/01/2022 by in Ajankohtaista, Puolustus and tagged , , .

Follow me on Twitter

Kirjoita sähköpostiosoitteesi seurataksesi tätä sivustoa ja saadaksesi sähköposti-ilmoituksen sen tapahtumista.

Liity 388 muun seuraajan joukkoon

SEO-Tools von Seitwert | Analyse- & Monitoring Tool

Arkisto

About Author

OmakuvaidfroundAriel Rusila is a blogger and former development project management expert from Finland with a special interest in the Balkan region. His other interests include geopolitics, conflicts and The Great Middle East.

Ariel webpage [ ISSN 2342-8449 ] gives in Finnish language background information about Israeli politics, defence and society excluding religious themes.

Author's main blog is Conflicts By Ari Rusila [aka ex-BalkanBlog] - ISSN 2342-6675 - covers issues of conflicts and regionally the Balkans (esp. Serbia), the Black Sea region and MENA (the greater Middle East and North Africa and esp. Israel) regions as well EurAsia.

Member of

* Anna Lindh Foundation NW
* G.N.S. Press Association & European News Agency
* International Press Card
* EzineArticles Expert Author
* Authors.com
* Peace & Collaborative Development NW
* Take-A-Pen
* Suomi-Israel ry/Jyväskylä
International Solidarity Work (member of board)
* Left Alliance/FIN
* European Left/Agriculture WG

ISSN 2342-8449 / © / CC

Donations via PayPal

Flag Counter

%d bloggaajaa tykkää tästä: