Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449
Lokakuun 17. päivän iltana 2023, yksitoista päivää Hamasin Israeliin kohdistuneen barbaarisen hyökkäyksen jälkeen, ilmestyi raportteja laajasta rakettiosuman aiheuttamasta räjähdyksestä Al-Ahlin (Al-Ma’amadani) sairaalassa Gazan kaupungissa. Hamas väitti välittömästi, että Israelin ilmavoimien (IAF) kohteena oli sairaala ja Hamasin terveysministeriö julisti välittömästi yli 500 kuolonuhria ja monia muita haavoittuneita. Israelin armeijan (IDF) jälkiarvioinnin pohjalta vaikuttaa todennäköiseltä räjähdyksen syntyneen Palestinian Islamic Jihad (PIJ) terroriorganisaation sairaalan läheisyydestä laukaistusta harhautuneesta raketista.
Paikalliset Hamasin johtamat Gazan-lähteet väittävät, että 471 ihmistä sai surmansa sairaalassa; Ulkomaiset riippumattomat tiedustelulähteet väittivät sen sijaan, että luku oli lähempänä 10-50:tä. Ennen tarkempia tutkimuksia Hamas kuitenkin käynnisti Israelia syyttävän kampanjan ja tämä aiheutti paitsi pro-Palestiina mielenosoituksia länsimaissa ja Lähi-idässä myös Yhdysvaltain presidentti Bidenin tapaamisen peruuntumisen mm Jordanian kuninkaan ja Palestiinalaishallinnon kesken.
Hamas tai mikään muukaan taho ei ole tuonut esiin todisteita, että Al-Ahlin sairaalaisku olisi Israelin tekemä. Sen sijaan on vahvoja viitteitä (IDF:n jälkiarvio, BBC:n verifiointitiimi) siitä, että kyse on PIJ:n harhautuneesta raketista. Täyttä varmuutta asiasta ei vielä ole mutta mm USAn tiedustelupalvelut tukevat IDF:n tulkintaa.
IDF julkaisi sairaalaiskun jälkeen äänitteen jossa kaksi Hamasin taistelijaa keskustelee sairaalaiskun jälkeen. Sen ydinosa seuraavassa:
Mitä?
He sanovat, että tämä oli islamilainen jihad.
Oliko tämä meiltä?
Näyttää siltä, että se oli meiltä, kyllä.
Kuka sanoo tämän?
He sanovat, että ohjuksen sirpaleet ovat paikallisia kappaleita eivätkä Israelin sirpaleita.
Mitä he sanovat [siellä]?
Jumalauta, meiltä, se ei vain räjähtänyt, vaan sairaalassa!
He saattoivat ampua takana olevalta hautausmaalta.
Ja äänite kokonaisuudessaan alla:
BBC:n verifiointitiimi kysyi asiantuntijoilta voidaanko saatavilla olevia todisteita – mukaan lukien räjähdyksen suuruutta ja etukäteen kuultuja ääniä – käyttää sairaalaräjähdyksen syyn selvittämiseen. Toistaiseksi havainnot eivät ole vakuuttavia mutta kolmen asiantuntijan mukaan räjähdys ei ole yhdenmukainen sen kanssa, mitä voisi odottaa tyypilliseltä israelilaiselta ilmaiskulta suurella ammuksella.
J Andres Gannon, apulaisprofessori Vanderbiltin yliopistosta Yhdysvalloissa, sanoo, että maaräjähdykset vaikuttivat pieniltä, mikä tarkoittaa, että törmäyksen aiheuttama lämpö on saattanut johtua rakettipolttoaineesta eikä taistelukärjen räjähdyksestä. Gannon sanoo, että hänen näkemänsä materiaalin perusteella ei ole mahdollista määrittää, osuiko ammus aiottuun kohteeseen. Hän lisää, että välähdykset taivaalla osoittavat todennäköisesti, että ammus oli raketti, jonka moottori ylikuumeni ja lakkasi toimimasta.
Justin Bronk, brittiläisen Royal United Services Instituten vanhempi tutkija, on samaa mieltä. Vaikka on vaikea olla varma niin varhaisessa vaiheessa, hän sanoo, että todisteet näyttävät siltä, että räjähdys johtui epäonnistuneesta rakettiosasta, joka osui pysäköintialueeseen ja aiheutti polttoaineen ja ponnekaasun tulipalon.
Saatavilla olevien todisteiden perusteella näyttää siltä, että räjähdys tapahtui sisäpihalla, joka on osa sairaalan aluetta. Kuvissa maasta räjähdyksen jälkeen ei ole havaittavissa merkittäviä vaurioita ympäröiville sairaalarakennuksille. Kuvissa näkyy polttojälkiä ja palaneita autoja.
IDF:n tiedottajan, kontra-amiraali Daniel Hagarin mukaan sairaalarakennus ei vaurioitunut iskussa ja tulipalo aiheutui raketin polttoaineen syttymisestä, ei taistelukärjen räjähdyksestä. Loppupäätelmänä on, että Al-Ahlin sairaalaan tai pikemminkin sen pysäköintialueella tapahtunut räjähdys oli PIJ:n harhautuneen raketin aiheuttama ja kuolonuhrien määrän olevan suuresti liioiteltu. Hagari kertoi edelleen Israelin paikantaneen meneillään olevan sodan aikana yhteensä 450 Hamasin ja sen liittolaisten rakettia, jotka ovat pudonneet virheen tai virhetoiminnon vuoksi Gazan kaistalle.
Lähteinä mm: Haaretz , IDF , BBC ,
Kirjoitus ensinnä ilmestyi Ariel-Israelista suomeksi -verkkojulkaisussa.