Ariel – Israelista suomeksi

Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449

Be’er Shevan start-up –skene maailman kärkeä

”Neljä vuotta sitten kun vain Be’er Shevan teknologiapuiston peruskivi oli muurattu oli fraasi Be’er Shevan start-up lähinnä oksymoroni” toteaa yrittäjyyttä edistävän Tech7 yhteysjohtaja Alon Naftali   Globes  -verkkojulkaisun mukaan. Nyt Gav-Yam Negev Advanced Technologies Park Be’er Sheva omaa yli 40 yritystä joissa työskentelee 1800 korkean teknologian ammattilaista. Vaikka luvut eivät vielä vedä vertoja Tel Avivin ja sen ympäristön määriin on Be’er Shevaan sijoittuvien start-up –yritysten kasvuvauhti vaikuttava: kaikkiaan kaupunkiin ja sen lähiöihin on sijoittunut 111 start-upia joista 50 on perustettu vuonna 2016.

Syitä viimevuoden kasvuvauhtiin on useita; vuonna 2016 kypsyi monia korkean teknologian ja yrittäjyyden rinnakkaisia hankkeita. Be’er Shevan kaupunki toteutti innovaatiohankkeita ja monet yrityshautomot ja –kiihdyttämöt sekä yrittäjyysohjelmat toteutuivat. Kaikki merkittävät tekijät ovat osallistuneet kehitystyöhön eli kaupungin ohella mm vahvat korkean teknologian oppilaitokset, joista valmistuu 8000 teknologia-ammattilaista vuodessa, sekä johtavat kansainväliset teknologiayritykset. Kun näiden lisäksi Israelin armeijan tukikohtia on siirtymässä etelään ja liikenteen infrastruktuuri on parantunut on koossa kasvupotentiaaliltaan maailman korkeimpiin kuuluvan kaupungin kokonaisuus.

Be’er Shevan Gav-Yam Park perustettiin alunperin kybernetiikkapuistoksi mutta nyt se käsittää monipuolisesti erilaisia teknologiaintensiivisiä yhtiöitä; vain viidennes alueen start-upeista keskittyy kybernetiikkaan, muut vahvat osaamisalueet ovat ohjelmistot, lääketieteelliset laitteet, digitaalinen lääketiede, agro-tech jne.

Beer Sheva: Shamoon College of Engineering

Be’er Shevan kehitysmyönteinen yritysilmapiiri heijastuu myös ympäristöön teknologiapuiston ulkopuolelle. Jotkut start-upeista sijaitsevat lähiöissä mm osuuskunta-asutuksissa tai yhteisöissä ja jotkut vaikkapa itse Be’er Shevan vanhan kaupungin turkkilaistyylisissä rakennuksissa. Yleisesti ottaen 62 % start-up tiimeistä sijaitsee Be’er Shevassa ja loput muissa ympäristön yhteisöissä.

Vuonna 2014 Israel vei ulkomaille noin $3 miljardin dollarin arvosta kyberteknologiaa. Be’er Shevan tavoite on muodostua yhdeksi tietoturvan johtavaksi alueeksi maailmassa. Jo nyt Ben Gurionin yliopiston tietoturvan maisteriohjelma on kehitetty IDF:n ja siviiliasiantuntijoiden toimesta sekä sotilaallisen että siviilipuolustuksen tarpeisiin.

Yksi omista vierailukohteistani: Be’er Sheva, Ben Gurion University, library

Be’er-Sheva, Negevin alueen keskus, on kansallisesti merkittävä talouden, kulttuurin ja tieteen metropoli ja hallituksen kansallinen prioriteetti. T&K tukien ohella Israelin toinen kansainvälinen lentokenttä on suunnitteilla Nevatimiin vain viisi minuuttia Be’er-Shevasta. Mainittakoon, että lähistöllä – Dimonassa -sijaitsee myös Negevin ydintutkimuskeskus.  Gav-Yam Negev Parkin visiona on tulla Israelin johtavaksi T&K keskukseksi käsittäen mm 200 000 m2 tutkimus- ja toimistotilat.

 

Lisätietoja: 

ja 

  Globes 

triple helix

Aihepiiristä aiemmin:

Israel noussut myös vesihuollon kärkimaaksi

Arraba – kaupunki täynnä lääkäreitä

Israelin lääketieteellisten kehitysaskeleiden keskeisiä tekijöitä

Shimon Peres – Israelin ydinohjelman arkkitehti

Maailman korkein aurinkovoimatorni Negeviin

Israel ja Iran lääketieteellisessä yhteishankkeessa


Kirjoitus ilmestynyt ensinnä Ariel -verkkojulkaisussa.

4 comments on “Be’er Shevan start-up –skene maailman kärkeä

  1. Ari Rusila
    14/04/2017

    Reblogged this on Ari Rusilan Konfliktit.

    Tykkää

  2. Päivitysilmoitus: Israelin turvallisuus levottomassa Lähi-idässä [Op-Ed] | Ariel - Israelista suomeksi

  3. Päivitysilmoitus: Israel kyberturvallisuuden edelläkävijöitä | Ariel - Israelista suomeksi

  4. Päivitysilmoitus: Israel kyberpuolustuksen suurvalta | Ariel - Israelista suomeksi

Jätä kommentti

Information

This entry was posted on 14/04/2017 by in Elinkeinot, Talous ja yhteiskunta and tagged , , .

Follow me on Twitter

Kirjoita sähköpostiosoitteesi seurataksesi tätä sivustoa ja saadaksesi sähköposti-ilmoituksen sen tapahtumista.

Liity 397 tilaajien joukkoon

I'm @ArielRusila@mastodon.social on #Mastodon! Come follow me at https://mastodon.social/@ArielRusila

Arkisto

About Author

OmakuvaidfroundAriel Rusila is a blogger and former development project management expert from Finland with a special interest in the Middle East region. His other interests include geopolitics, conflicts and the Balkans.

Ariel webpage [ ISSN 2342-8449 ] gives in Finnish language background information about Israeli politics, defence and society excluding religious themes.

Author's main blog is Conflicts By Ariel Rusila [aka ex-BalkanBlog] - ISSN 2342-6675 - covers issues of conflicts and regionally the Balkans (esp. Serbia), the Black Sea region and MENA (the greater Middle East and North Africa and esp. Israel) regions as well EurAsia.

Member of

* Anna Lindh Foundation NW
* G.N.S. Press Association & European News Agency
* International Press Card
* EzineArticles Expert Author
* Authors.com
* Peace & Collaborative Development NW
* Take-A-Pen
* Suomi-Israel ry/Jyväskylä
International Solidarity Work (member of board)
* Left Alliance/FIN
* European Left/Agriculture WG

ISSN 2342-8449 / © / CC

Donations via PayPal

Am Yisrael Chai