Ariel – Israelista suomeksi

Israelin politiikka, puolustus ja yhteiskunta – faktoja, taustoja ja analyyseja suomeksi. ISSN 2342-8449

Länsivallat rahoittavat edelleen palestiinalaisterrorismia

Palestiinalaisalueiden kehittämiseen tarkoitetut kansainväliset avustusrahat virtaavat edelleen terrorismin tukemiseen. Eräät länsimaat huomasivat muutama vuosi sitten rahoittavansa tuhansia itsemurhapommittajia, lastenmurhaajia sekä näissä teoissa surmansa saaneiden perheitä.  

Dollarivirran turvaamiseksi Palestiinalaishallinto (PA) ilmaisi lopettaneensa tuet näihin tarkoituksiin ja todellakin – vuodesta 2014 lukien maksajana toiminut  Commission of Detainees and Ex-Detainees Affairs  poistettiin Palestiinalaishallinnon budjetista ja samana vuonna PA sulki vankiasiainministeriönsä perustaen tosin PLO:n yhteyteen uuden tätä vastaavan komission. Lähempi tutkiminen paljasti aiemman käytännön jatkuneen PLO:n kautta jolle PA puolestaan välitti budjettiin keräämänsä varat.

 

PA:n budjetti vuodelle 2018

Maaliskuun 4. päivänä 2018, PA:n puhemies, presidentti Mahmoud Abbas hyväksyi Palestiinalaishallinnon (PA:n) kokonaissummaltaan noin $5 miljardin dollarin budjetin vuodelle 2018, jossa jälleen aiemmat terrorismin tukemiskäytänteet ovat avoimesti esillä. Budjetti ohjaa kahden momenttinsa ja kahden PLO:n instituution kautta varoja terroristien ja heidän perheidensä tukemiseen.

Payments in the 2018 budget dealing with prisoners, released terrorists, and families of shahids (martyrs).

The Commission of Detainees and Ex-Detainees Affairs on PA ministeri Issa Karaken johtama PLO:n organisaatioon kuuluva instituutti. The Fund for Families of Martyrs and the Injured puolestaan on PLO:n organisaatiossa oleva instituutti, joka keskittyy erityisesti marttyyrien ja haavoittuneiden terroristien perheiden tukemiseen. V. 2012 tällaisia marttyyrien perheitä oli 30 000. Instituutilla on kaksi keskustoimistoa, toinen Ramallahissa ja toinen Gazassa, sekä 15 aluetoimistoa. Molemmat on perustettu harhaanjohtamaan erityisesti läntisiä lahjoittajia rahoituksensa todellisista kohteista.  

Alla olevissa Palestinian Media Watch:n laatimissa taulukoissa on puolestaan esitetty molempien tukiorganisaatioiden keskeisiä avustusmuotoja ja tukisummien määritysperusteita.

The Meir Amit Intelligence and Terrorism Information Center  on tehnyt analyysin PA:n vuoden 2018 budjetista. Analyysin mukaan PA on kohdistanut noin $360 miljoonaa dollaria, eli noin 7% kokonaisbudjetistaan, terroristeja ja heidän perheitään tukeville kahdelle PLO:n organisaatiossa olevalle instituutiolle. Samalle budjettivuodelle PA puolestaan odottaa saavansa ulkomaisila lahjoittajilta budjetti- ja kehittämisrahoitusta yhteensä noin $790 miljoonaa dollaria; näin ollen terroristien ja heidän perheidensä tukemiseen on ohjautumassa lähes 46% ulkomaisista avustuksista.

The PA’s 2018 budget: The total budget is NIS 18.089 billion (arrow left). 1st arrow right is an estimate of the amount of external aid and donations to the general budget (NIS 2.160 billion). 2nd arrow right is an estimate of the external grants for development purposes (NIS 630 million). In total, the PA expects to receive NIS 2.790 billion (around USD 790 million) in aid from donor countries in 2018. Hence the allocations for assistance to prisoners, released terrorists, and shahids represent nearly 46% of the foreign aid funds that the PA expects to receive.

 

Tukikäytännön kritiikkiä USAn johdolla

“Peace can never take root in an environment where violence is tolerated, funded and even rewarded.” (US President Trump, 2016)

Yhdysvallat on jo ryhtynyt toimiin tapporahojen maksun hillitsemiseksi ns. Taylor Force Actin mentyä läpi kongressissa ja senaatissa. Lailla pyritään estämään satojen miljoonien dollarien ohjautuminen Palestiinalaisterroristien ja heidän perheidensä tukemiseen. Laki on nimetty yhdysvaltalaisen sotaveteraani Taylor Forcen mukaan joka puukotettiin kuoliaaksi palestiinalaisterroristien hyökkäyksessä Jaffassa maaliskuussa 2016; 10 muuta haavoittui samassa iskussa. Lähde: United with Israel

Aiemmin v. 2016 myös Britannian hallituksen kehitysapuvirasto jäädytti osan tuestaan Palestiinalaishallinnolle huolestuttuaan avustustensa ohjautumisesta terrorismin tukemiseen.

Syyskuussa 2016 Saksan hallitus ensi kertaa myönsi Palestiinalaishallinnon todennäköisesti taloudellisesti tukevan terroristeja ja heidän perheitään.  Saksa aloitti tutkinnan asiassa ja on epäselvää joka maa käytännössä on jo leikannut tukiaan.

Revealed, how UK aid funds TERRORISTS: After yet more budget cuts, another £12bn of your taxes are being splurged on foreign hand-outs for militants, killers, Palestinian palaces and jobs that don’t exist.” (Dailymail)

”Suuri Paluumarssi” huomion kääntämiseksi toisaalle

Logo: koko Palestiina (sisältäen Israelin) kuuluu palestiinalaisille

Sitten nk. ”Arabikevään” jälkeen israelilais-palestiinalainen konflikti on väistynyt marginaaliin muiden Lähi-idän tapahtumien tieltä, sellaisten kuin Syyria, Iraq, Yemen, iranilais-saudi ja shiitta-sunni konfliktit. Palestiinalaisasian palauttamiseksi otsikoihin uudet innovaatiot ovat tarpeen koska meneilläänoleva ns. ”puukkointifada” Juudeassa ja Samariassa sekä ajoittaiset qassam -rakettien iskut Gazasta kiinnostavat lähinnä vain Israelissa asuvia lännen valtamedian saadessa riittävästi uutisoitavaa naapurimaista.

Viimeisin innovaatio tilanteen korjaamiseksi Hamasin, Muslimiveljeskunnan, Palestiinalaishallinnon ja näiden tukijoiden taholta on ns. ”Suuri Paluumarssi” kampanja, jota on suunniteltu jo liki puoli vuotta. Kyse on siis noin 15 miljoonaa dollaria maksaneesta mediakampanjasta jolla kansainvälisesti pyritään saamaan huomiota ja sisäisesti peittämään mm Hamasin osuus jälleenrakennusvarojen kavaltamisessa ja jälleenrakennusmateriaalien käyttö hyökkäystunneleiden tekemiseen.

Mediahuomion varmistamiseksi Hamas tarvitsee uhreja ja tästä syystä maksaa tykinruokarahaa myös gazalaisille: mikäli protestoija haavoittuu vakavasti IDF:n turvatessa rajaa saa uhri $500, jos protestoija taas on riittävän onnekas ja kuolee raja-aidan kahakoissa saa marttyyrin perhe $3000. Työttömyyden riivaamassa Gazassa mainitut summat ovat merkittäviä ja kuvastavat samalla yhteiskunnan tiettyä eriarvoisuutta koska miljoonittain kansainvälisiä tukirahoja omille ulkomaisille pankkitileilleen ohjannut Hamasin eliitti ei luonnollisestikaan mokomista taskurahoista ole kiinnostunut. Terroristeille ja näiden perheille maksettavassa tuessa on sovellettu edellä aiemmin esiteltyä Palestiinalaishallinnon vastaavaa käytäntöä.

 

 

Epilogi

Edellä esitetty terrorismin rahoitus Palestiinalaishallinnon budjetin kautta on vain osa kokonaisuudesta: Terrorismin rahoitusta tapahtuu avustuksin suoraan valtiollisille toimijoille tai järjestöille, Palestiinalaisjärjestöjen kautta ja/tai läntisten yhteistyötahojen kautta, suoraan tai välillisesti ja jopa kirkon kautta.  Yksi osa on vaikkapa YK-virasto UNRWAn toiminta, jonka työntekijöitä on mm Hamasin johtoelimissä ja kouluja käytetty rakettivarastoina.  UNESCO, UNDP, ILO, WHO ja Maailmanpankki sekä yksittäiset valtiot  ovat muita suuria toimijoita joiden rahoitus voi edesauttaa Fatahia ja Hamasia ohjaamaan varoja terrorismiin.  Tuki voi olla investointien ohella myös poliittista vaikuttamista.  Rauhanratkaisujen etsimisen tekee haasteelliseksi myös jo lastentarhoissa alkava vihakasvatus ja sitä tukeva toimintaympäristö – ekosysteemi – kokonaisuudessaan.


Lähteitä ja taustoitusta:

Tämä kirjoitus on tiivistelmä aiemmin englanniksi julkaistusta artikkelistani Western Donors Still Funding Terrorists .  

 


Liite: Valmistautumista marttyyriuteen

Terrorismin palkitsemista ja tukemista aletaan opettaa jo lastentarhojen vihakoulutuksessa jonka uusimpana elementtinä on ”Suuri Paluumarssi” -kampanja:

 

Alla ”rauhanomaisen” paluumarssin rekvisiittaa ja ehkä samalla myös aatteellista taustaa:

Mainokset

2 comments on “Länsivallat rahoittavat edelleen palestiinalaisterrorismia

  1. Ari Rusila
    13/04/2018

    Reblogged this on Ari Rusilan Konfliktit.

    Tykkää

  2. Päivitysilmoitus: Suomen tuki palestiinalaisten vihakoulutukselle selvitettävänä [Op-Ed] | Ariel - Israelista suomeksi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Follow me on Twitter

Kirjoita sähköpostiosoitteesi seurataksesi tätä sivustoa ja saadaksesi sähköposti-ilmoituksen sen tapahtumista.

Liity 368 muun seuraajan joukkoon

About Author

OmakuvaidfroundAri Rusila is a blogger and former development project management expert from Finland with a special interest in the Balkan region. His other interests include geopolitics, conflicts and The Great Middle East.

Ariel webpage [ ISSN 2342-8449 ] gives in Finnish language background information about Israeli politics, defence and society excluding religious themes.

Author's main blog is Conflicts By Ari Rusila [aka ex-BalkanBlog] - ISSN 2342-6675 - covers issues of conflicts and regionally the Balkans (esp. Serbia), the Black Sea region and MENA (the greater Middle East and North Africa and esp. Israel) regions as well EurAsia.

Member of

* Anna Lindh Foundation NW
* G.N.S. Press Association & European News Agency
* International Press Card
* EzineArticles Expert Author
* Authors.com
* Peace & Collaborative Development NW
* Take-A-Pen
* Suomi-Israel ry/Jyväskylä
International Solidarity Work (member of board)
* Left Alliance/FIN
* European Left/Agriculture WG

ISSN 2342-8449 / © / CC

%d bloggers like this: